Puhe seuroissa

”Taivaan Isä siunatkoon ja varjelkoon sinua hukkaan joutumasta”. Näillä sanoilla isälläni oli tapana toivottaa illalla nukkumaan mennessä tai kouluun tai lähteville lapsille. En tiedä, miten kukakin ymmärsi näiden sanojen tarkoitusta.

Sanat hukka, joutua hukkaan, hukkua viittaavat kaikki samaan suuntaan.  Sana hukka merkitsee menetystä, perikatoa tai häviötä. Sudelle merkitys tulee taas siitä, että se oli kiertoilmaisu vaarallisesta, tuhoisasta eläimestä; tällaisten eläinten nimeä ei haluttu lausua suoraan, ettei näin oltaisi kutsuttu niitä luokse; oli turvallisempi käyttää kiertoilmaisua, kuten karhusta sanaa otso.

Tämä kesä on ollut surullinen hukkumistilastojen osalta. Lämmin kesä ja lämpimät vedet ovat houkutelleet vesien äärelle, mutta uimataito on kansalaistaitona heikentynyt ja monet vesi on yllättänyt tai on tullut sairaskohtaus kesken uintiretken. Olemme joutuneet kuulemaan surullisia tarinoita monista eri ikäisistä hukkuneista – lähes päivittäin. Vesi, joka virkistää ja tuo iloa silmälle ja mahdollistaa monenlaista harrastusta, voi myös koitua tuhoksi ja hukuttaa. On siis ajankohtainen pyyntö: ”Taivaan Isä varjelkoon hukkaan joutumasta ja hukkumasta”.

Suomen kirjakielessä sana hukka esiintyy ensimmäisen kerran vuoden 1642 Raamatussa.
Tunnetuin kohta Raamatussa, jossa puhutaan hukkumisesta, lienee pienoisevankeliumi, jossa edellisen käännöksen mukaan sanottiin: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh 3:16). Jeesuksen sanoissa ja toiminnassa tähtäin oli aina lopullisessa kohtalossa: Jumalan tahto, on, että kaikki pelastuisivat eikä yksikään hukkuisi.
Sen takia Jumala lähetti Poikansa maailmaan ja sen takia Poika antoi henkensä puolestamme ja Jumala herätti hänet kuolleista – ettei yksikään hukkuisi. Ei ole kyse vain veteen hukkumisesta, vaan joutumisesta iankaikkisesta eroon  Jumalasta, sielun surmasta, kadotuksesta.

Kadonneet, hukkaan joutuneet, olivat Jeesuksella aina mielessä. Hän etsi itseltään, toisilta tai Jumalalta kadoksiin joutuneita. Hän näki ne, joita muut eivät nähneet ja ne, jotka luulivat Jumalankin hylänneen heidät. Tämä tulee esiin myös Paavali sanoissa, kun hän kehottaa rukoilemaan esivallan ja kaikkien ihmisten puolesta ja jatkaa: ”Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden”. (1 Tim 2:3)

Viime päivien uutisissa on painotettu sitä, miten helposti ja hiljaa hukkuminen voi tapahtua.
Useinkaan siihen ei välttämättä liity kovaa huutoa tai rimpuilua, vaan vähitellen henkilö alkaa olla enemmin ja enemmin veden alla ja lopulta pää ei nouse enää ollenkaan veden pinnalle. Kaikki voi tapahtua hyvin hiljaa ja huomaamatta.

Mitkä ovat hengellisen hukkumisen varoitusmerkit? Jos rukous, raamatunluku tai yhteys toisiin kristittyihin jää, on suuri vaara joutua aaltojen viemäksi; uimisestakin sanotaan, ettei koskaan pitäisi mennä yksin uimaan; meidän on hyvä kehottaa ja rohkaista toinen toistamme mukaan yhteisiin kokoontumisiin, seuroihin, jumalanpalveluksiin ja muihin kokoontumismuotoihin; on tärkeä etsiä Jumalan tahtoa hänen sanastaan ja puhua hänelle iloista ja murheista rukouksen kautta.

Jeesuksen toiminnassa tule esiin, miten hän huomasi nekin, jotka eivät enää paljon pitäneet ääntä ja joita ei juuri enää näkynyt. Hänen toimintatapansa näkyy muun muassa Johanneksen  evankeliumin sanoissa: ”Niistä, jotka olet haltuuni uskonut, en ole antanut yhdenkään joutua hukkaan” (Joh 18:9).  Vielä Jeesus lupasi: ”Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta” (Joh 10:28).

Monille ovat tuttuja ja rakkaita kertomukset hukkaan joutuneesta lampaasta, rahasta tai pojasta. Näissä Luukkaan vertauksissa tulee esiin, miten tärkeätä on yksikin kadonnut ja hänen löytymisensä. Jeesus on tullut nimenomaan etsimään ja pelastamaan sitä, mikä on kadonnut, mikä on hukkunut tai hukkumassa. Miten voisimme olla hänen apunaan etsimässä hukkuvia, niitä, joita ei juuri enää näy ja jotka eivät enää pidä ääntäkään.

Taivaan Isä siunatkoon ja varjelkoon teitä hukkaan joutumasta. Surullisinta ihmiselle on joutua eroon elävästä Jumalasta. Synti erottaa Jumalasta ja samoin toisista ihmisistä ja sotkee myös suhteen luomakuntaan. Pienoisevankeliumi viestittää Jumalan rakkaudesta kaikkia hukkuvia kohtaan. Apu on saatavilla, se on tarjolla jokaiselle, joka pelkää joutuvansa aaltojen viemäksi.

Meille kristityille vesi on paitsi hukkumisen, myös pelastuksen elementti. Päivittäin me voimme hukuttaa vanhan luontomme, kuten kasteessa tapahtui ja antaa nousta ylös uuden ihmisen. Näin Jumala uudistaa meitä Pyhän Hengen kautta jatkuvasti. Ja mitä muuta kristittynä eläminen ja oleminen on kuin päivittäistä kasteeseen turvaamista. Vesi kantaa ja pelastaa. Viime päivinä on esitetty pelastusliivejä pakollisiksi veneilijöille. Meillä tällainen turva hukkumista vastaan on kasteessa, kun sen vain puemme uskossa päällemme ja turvaamme siihen.

Ja vielä lopuksi rohkaisuksi meille jokaiselle omassa kutsumuksessamme ja työssämme: ”Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan” (1. Kor. 15:58). Me voimme tarttua pelastusrenkaaseen ja olla heittämässä pelastusrenkaita toisille, ettei kukaan hukkuisi. Voimme olla iloksi ja avuksi toisille. Paljon on aaltojen vallassa kamppailevia, apua huutavia ja hiljaa siellä taistelevia. Evankeliumin sanoma on pelastuksen sanoma, se on pelastusrengas, johon voimme uskossa tarttua. On tärkeää, ettei Jumalan armo menisi kenenkään kohdalla hukkaan, vaan saisi meissä aikaa sen, mitä varten se on annettu.
Näin voisimme todeta Paavalin kanssa: ”Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan” (1. Kor. 15:10).  Näin Jumalan armo toimii kauttamme ja hukkuvat löytävät avun ja pelastuksen.

Taivaan Isä siunatkoon ja varjelkoon meitä kaikkia hukkaan joutumasta!

Matti Salomäki