Puhe Vilppulassa (Simo Peura)

Keskisuomalaisen isoisäni oli määrä lähteä Vilppulan taisteluihin. Määräys kuitenkin muuttui, ja hänet komennettiin Karjalan rintamalle. Myöhemmin isoisäni piti saamaansa määräystä pelastuksenaan, koska Vilppulaa seurasivat Tampereen raskaat taistelut. – Toisen, eteläpohjalaisen isoisäni tie vei Tampereelle, josta hän palasi ehjänä kotiin. Todennäköistä on, että hän osallistui jossain vaiheessa myös Vilppulan taisteluihin.

Kannamme mukanamme 100 vuotta sitten tapahtunutta. Monessa suvussa tiedetään, millä puolella kansalaissotaan osallistuttiin. Toisinaan jakolinjat kulkivat sukujen, jopa perheiden, sisällä. Tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että tunnemme tapahtumien historiallisen kulun. Emme saa unohtaa. Yhtä tärkeää on, että muistamme sodan tuottaman inhimillisen kärsimyksen niin 100 vuotta sitten kuin tämän päivän kriiseissä.

Olen pannut merkille, että vuoden 1918 tapahtumia koskevasta julkisesta keskustelusta on puuttunut tuomitsemisen henki. On oivallettu, että kyse oli suuresta tragediasta, johon nuori vastaitsenäistynyt kansakunta ajautui. Etualalle on noussut pyrkimys sovintoon. Olemme tehneet tiliä menneisyyden kanssa ja ikään kuin sanoneet itsellemme: ”ei enää milloinkaan toista sisällissotaa”.

Tänään täällä Vilppulassa tehdään sovintoa sillalla. 100 vuotta sitten sillat erottivat joukot toisistaan. Tänään kuljemme vapaasti yli sillan kumpaankin suuntaan. Se, mikä kerran erotti, yhdistää. Vertauskuva kertoo myös siitä, että vuoden 1918 tapahtumista on tullut yhteistä, jaettua historiaa. Merkillisellä tavalla kipeiden tapahtumien läpikäynti on yhdistänyt suomalaisia.

Yhteyden hyväksi on vuosikymmenten aikana tehty myös paljon kärsivällistä työtä: on pystytetty muistomerkit niin punaisille kuin valkoisille. On yhdessä puolustettu tätä maata ja nostettu se jaloilleen sodan kurimuksesta rinta rinnan työtä tehden. Yhteyden rakentamiselle on edelleen tarvetta, sillä myös oman aikamme vastakkainasettelut kaipaavat purkamista.

Mistä sovinnossa on kysymys? – Sovintoon suostuminen merkitsee sitä, että luovun oman oikeuteni peräämisestä. Siitä kiinnipitäminen voisi olla hyvinkin perusteltua, mutta sovinto vaatii luopumaan. Tämä vastaa Raamatun opetusta. Jeesus sanoi oppilailleen näin: ”Kun olet vastapuolesi kanssa menossa oikeuteen, tee matkalla kaikkesi, että pääsisit sovintoon hänen kanssaan.” (Lk. 12:58) Sovintoa tehtäessä katse on siis siirrettävä pois itsestä toiseen, lähimmäiseen.

Samalla huomaan, että sovintoa tehtäessä jako häviäjiin ja voittajiin menettää merkityksensä ja lopulta katoaa. On vain niitä, jotka ojentavat kätensä vastaantulevalle rauhan ja anteeksiannon merkiksi. On vain niitä, jotka haluavat jatkaa yhteisen hyvän elämän rakentamista. On vain niitä, jotka kaipaavat rauhaa ja sopua.

Vanhan testamentin Job oli riitaantunut Jumalan kanssa. Ystävältään hän sai seuraavaan neuvon: ”Tee siis sovinto ja elä rauhassa hänen kanssaan, niin saavutat onnen.” (Job 22:21 vuoden 1933 käännös). Tätä neuvoa meidänkin tulee noudattaa ja elää sovussa niin Jumalan kuin toinen toisemme kanssa.

Rukoilkaamme Fransiskus Assisilaisen rauhanrukouksen sanoin:

Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa, toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,
sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

Aamen.

Raamattu kertoo, että riidat usein jakoivat israelilaisia. Siitä huolimatta Jumala käski siunaamaan koko kansan, kaikki yhdessä. Hän kehotti käyttämään Herran siunausta. Se päättyy rukoukseen ja lupaukseen rauhasta. Ottakaa siis vastaan siunaus.

Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä,
Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen,
Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen.

© Simo Peura