Tehtävään lähetetyt

Joh. 17:18–23

Pääsiäisaterialta lähdettyään Jeesus piti oppilailleen pitkän, rukouksenomaisen puheen. Kuulemamme evankeliumi on osa tätä kokonaisuutta. Vielä kerran Jeesus pohti sekä omaa että oppilailleen antamaansa tehtävää. Nämä pohdiskelut sopivat hyvin päivään, jona kirkon uusia työntekijöitä vihitään pappisvirkaan. Mikä oli Jeesuksen antama tehtävä?

Isän antama tehtävä

Jeesuksen mukaan Isän Jumalan suunnitelma ihmisten pelastamiseksi etenee vähitellen yhä ulommas kaikkeen maailmaan. Sitä voisi verrata veteen heitetyn kiven synnyttämiksi kehällisiksi aalloiksi. Jeesuksen sanoin: ”Isä, niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät”.

Vaikka Jeesus valitsi seuraajikseen apostolit, lähettäminen laajeni koskemaan jokaista kristittyä ja kirkon jäsentä. Olemme osa kristittyjen sukupolvien vuosituhantista ketjua. Samalla muodostamme Kristuksen todistajien joukon eli kirkon. Valtuutuksemme on Isän päätöksessä lähettää Poikansa maailmaan. Tämä ajatus on huikea: Jeesus kytkee meidät Jumalaan ja hänen toimintaansa ilman ajan ja paikan rajoituksia. Mutta mitä varten meidät sitten lähetetään? Mikä on sanomamme tänään?

Jumalan tuntemisen vuoksi

Jeesuksen sanoista käy ilmi lähettämisen tarkoitus. Tavoitteena on, että kaikki oppivat tuntemaan Isän Jumalan tahdon ja että heistä tulee ”totuuden pyhittämiä” ja osallisia Jumalan kirkkaudesta. Tehtävän sisältö voidaan ilmaista toisinkin, sillä Jeesus sanoo evankeliumissa näin: ”silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua”. Jumala ja hänen rakkautensa ovat Jeesuksen maailmaan lähettämisen ja meille uskotun lähetystehtävän perimmäinen syy.

Puhe rakastavasta Jumalasta kuulostaa hyvältä. Se on myös helppo ottaa vastaan. Mutta entäpä jos koko sanoma ei ole tässä vaan sen sisällöstä puuttuu jotakin? Entä jos Kristuksen todistajan tehtävä onkin oletettua vaativampi?

Tähän viittaa se, miten Jeesus kuvaa omaa lähettämistään. Hän sanoo: ”Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä.” Ei ole siis kysymys vain Jumalan rakkaudesta vaan hänen uhrautuvasta rakkaudestaan. Kun Isä lähettää Poikansa maailmaan, hän tietää jo, että joutuu luopumaan Pojastaan ja uhraamaan tämän. Sama käy selväksi Jumalan Pojalle itselleen: hänen tehtävänsä on suostua oman elämän uhraamiseen. Edessä on siten kamppailu.

Sen ilmauksia ovat rukous Getsemanessa ”ota pois tämä malja”, houkutus paeta, suostuminen lähettäjän tahtoon ”Isä, tapahtukoon sinun tahtosi” ja lopulta hylätyn huuto ristillä ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit”. Jumalan uhrautuvalla rakkaudella on siten kallis hinta. Tämän rakkauden tulee olla meidän todistuksemme keskeinen sisältö.

Kristuksen kautta

Sanomamme ytimessä on siis Kristus. Jumalan rakkauden ja hänen totuutensa tuntemiseen ei ole oikotietä. Papiksi vihittävät: jos haluatte puhua tai kuulla Jumalan rakkaudesta, teidän on kuljettava Kristuksen ristin kautta ja pysähdyttävä sen juurelle.

Jumala ja hänen olemuksensa on suuri salaisuus, joka ei avaudu helposti. Totuus, kirkkaus ja rakkaus sopivat hyvin Jumalan tuntomerkeiksi – jotain tuon kaltaista Jumalan täytyy olla. Silti tällainen puhe on vieläkin liian yleisellä tasolla eikä tavoita Jumalaa.

Luterilaisessa perinteessä ajatellaan, että Jumalan tunteminen ei synny suoraan tai pelkästään Isän Jumalan toimintaa tarkastelemalla. Tarvitaan Pyhä Henki ja hänen apunsa. Elämme parhaillaan helatorstain, Kristuksen taivaaseen ottamisen päivän, ja helluntain, Pyhän Hengen vuodattamisen juhlapäivän, väliä. Tuo lyhyt jakso osoittaa, että ensimmäiset kristityt selviytyivät todistajan tehtävästään vain Pyhän Hengen avulla.

Erityisellä tavalla tämä lahja on tarpeen teille, papiksi vihittävät. Sitä teille erikseen pyydetään vihkimyksen yhteydessä. ”Anna Pyhän Hengen lahja palvelijoillesi, jotka nyt on vihitty pappisvirkaan.” Ja Pyhän Hengen lahjan tarvitsee meistä jokainen, jotta jaksamme uskoa ja luottaa Jumalan hyvyyteen ja tuntea hänen rakkautensa. Hän on tarpeen erityisesti silloin, kun koemme vastoinkäymisiä, kun elämä koettelee ja omat virheemme ja laiminlyöntimme ahdistavat.

Pyhän Hengen työ meissä

Pyhä Henki on se, joka kiinnittää tarkkaavaisuutemme Kristukseen, hänen henkilöönsä ja toimintaansa, siihen, mitä hän on tehnyt syntisten hyväksi. Emme etsi ja kaipaa suurta opettajaa, viisaspuheista mestaria, Jumalan profeettaa tai oikean elämäntavan ohjaajaa. Niiden sijasta kaipaamme ristin juurella maailman Vapahtajaa, joka uhraa itsensä, jotta me eläisimme.

Ja kun katsomme tähän Jeesukseen, oivallamme, mitä Isän Jumalan sydämessä on: se on täynnä sanoin kuvaamatonta ja omastaan luopuvaa rakkautta meitä kohtaan. Sen sijaan, näin Luther jatkaa, ”jos Kristuksen ohitse katsomme, emme näe muuta kuin kauhistavan vihaisen tuomarin.” (IK)

Tästä syystä kirkon on aina ja kirkkaasti saarnattava sanomaa ristiinnaulitusta Kristuksesta. Pitäkää tämä mielessänne, kun saarnaatte, opetatte tai lohdutatte seurakuntaa. Ilman Kristusta Jumala näyttäytyy kauhistavana ja vihaisena. Ilman häntä Jumalan rakkauden suuruus jää oivaltamatta. Ilman Jeesusta Jumalan armahtavat kasvot ja hänen hyvyytensä jäävät kätköön. Ja samalla Jumala jää kaukaiseksi, etäiseksi ja vieraaksi.

Kristus luo yhteyden

Evankelista Johanneksen mukaan Kristus-sanoma on tarpeen myös siksi, että se luo yhteyden Isän ja Pojan sekä kaikkien Jeesuksen seuraajien välille. Pelastumisen näkökulmasta on ratkaisevaa, että Jumalan ja ihmisen välille syntyy yhteys. Johannes kirjoittaa: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.”

Olla yhtä Jumalan ja Kristuksen kanssa on suuri lahja. Se on osallisuutta pelastukseen. Se tarkoittaa, että viimeinen sana ei ole ihmiselämää tuhoavilla voimilla, kuolemalla, pahuudella, syyllisyydellä ja epätoivolla. Kristus on nämä kaikki voittanut. Eikä tämä yhteys murru. Se kestää kaikki tulevatkin tuhovoimien hyökkäykset.

Yhteydestä Kristukseen seuraa myös tehtävä. Jeesus oli hyvin tietoinen siitä, kuinka helposti kristittyjen keskinäinen yhteys voisi särkyä. Sen vuoksi hän rukoili kirkkonsa ja sen jäsenten puolesta. Hän kannusti meitä tekemään sovinnon, välittämään lähimmäisistämme ja asettamaan heidät etusijalle. Hänen läsnäolostaan saamme voimaa ja viisautta toimia toisten hyväksi. Silloin Jumalan uhrautuva rakkaus toteutuu elämässämme.

Yhteys papin tehtävänä

Kristus-yhteyden vaaliminen on erityisellä tavalla papin tehtävä. Papin on oltava koko lauman paimen, vaikka se olisikin erimielinen. Hänen on kärsivällisesti ohjattava seurakuntalaisia keskinäiseen kunnioitukseen ja oltava kaikkien pappi eikä minkään tietyn ryhmän pappi. Hän ei voi myöskään toimia omien toiveidensa mukaisesti vaan hänen tulee sitoutua kirkon yhteiseen uskoon. Vaativassa tehtävässään pappi ei ole silti yksin, hänen tukenaan on Jeesuksen jatkuva rukous: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä Isä olet minussa ja minä sinussa.”

Ykseyden vaaliminen on kirkon työn onnistumisen näkökulmasta ratkaisevaa. Johannes nimittäin jatkaa näin: ”Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” Kirkon ykseyttä on vaalittava, jotta itse tehtävä, Kristuksen esillä pitäminen, toteutuu. Siihen Jumala antakoon teille armonsa, siunauksensa ja voimansa. Aamen.

© Simo Peura