Tervehdyspuhe

Arvoisa puhemies, hyvä juhlavieraat!
Lämpimästi onnea 50 toimintavuoden johdosta!

Viisikymmentä vuotta sitten Lapuaa kohtasi suuri tragedia. Patruunatehtaan räjähdys on yhä monen muistissa, ja sitä on viime vuosina muisteltu myös teatterissa ja elokuvassa. Mutta tuhon jälkeen elämä jatkui. Elämää alettiin rakentaa uudelleen ja eteenpäin. Samana vuonna perustettiin myös tämä yhdistys.

Viisikymmentä vuotta kertoo jatkuvuudesta. Maailma, Suomi ja Lapua ovat muuttuneet valtavasti, mutta te olette säilyneet. Se kertoo siitä, että monelle ihmiselle järjestönne on ollut tärkeä paikka kuulua, osallistua ja olla yhdessä. Ihmisinä tarvitsemme yhteisöjä, joissa emme ole vain palvelujen kohteita, vaan toimijoita ja lähimmäisiä toisillemme.

Vanhenemiseen liittyy yhteiskunnassa helposti hyötyajattelua: mitä ihminen vielä pystyy tekemään, kuinka aktiivinen hän on ja kuinka paljon hän osallistuu. Kristillinen ihmiskuva sanoo tähän jotakin paljon syvempää: Ihmisen arvo ei vähene iän myötä. Ihminen ei ole arvokas siksi, että hän on tehokas, terve, aktiivinen tai hyödyllinen. Hän on arvokas, koska hän on ihminen – Jumalan luoma ja rakastama. Tämä on tärkeä muistaa myös silloin, kun yhteiskunnassa joudutaan tekemään vaikeita ratkaisuja ja leikkauksia. Ihmisen arvo ei riipu iästä.

Te seniorit ette ole vain kokemusten kantajia. Olette myös niiden välittäjiä. Teillä on muistissa asioita, joita nuoremmilla ei voi olla: sodanjälkeinen Suomi, maaseudun muutos, kirkon ja seurakunnan muutos, työelämän ja perheiden muutos sekä Lapuan historia. Yhteiskunta tarvitsee uutta tietoa ja teknologiaa, mutta se tarvitsee myös muistia. Ihminen, joka muistaa, mistä olemme tulleet, auttaa meitä kysymään, mihin olemme menossa, tunnettua J.V.Snellmanin lausumaa mukaillen.

Tänä aikana puhumme paljon tekoälystä. Tekoälyllä voi olla valtavasti tietoa. Mutta sillä ei ole elettyä historiaa. Ihmisen muistot, kokemukset ja eletty elämä ovat sellaista pääomaa, jota ei voi korvata teknologialla. Sitä voidaan kuitenkin jakaa eteenpäin – ja sen varaan rakennetaan tulevaisuutta.

Tänä vuonna juhlivat monet muutkin yhteisöt. Lapuan hiippakunta täyttää 70 vuotta ja Turun hiippakunta 750 vuotta. Vietämme samalla sivistyksen, kulttuurin ja koko julkisen hallinnon 750-vuotisjuhlavuotta teemalla ”Sydämen sivistystä”. Sydämen sivistystä syntyy myös tällaisissa juhlissa. Siinä, että muistamme, mistä olemme tulleet, kohtaamme toisemme tässä hetkessä ja katsomme yhdessä eteenpäin.

Hyvät ystävät! Teette eläkeläisjärjestönä tärkeää työtä myös yhtä tämän ajan suurta ongelmaa, yksinäisyyttä, vastaan. Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä, joiden kanssa voi juoda kahvit, nauraa, muistella, olla eri mieltä ja tehdä jotakin yhdessä. Yhteisö ei ole vain paikka, jossa tapahtuu jotakin. Yhteisö on paikka, jossa joku huomaa, jos et tule paikalle. Korona-aika muistutti meitä toisen ihmisen kaipuusta konkreettisesti. Ihminen tarvitsee yhteyttä toisiin ihmisiin.

Tänään on kuitenkin tärkeää katsoa myös eteenpäin. Kristillinen toivo ei tarkoita sitä, että tietäisimme, mitä tulevaisuus tuo. Se tarkoittaa sitä, ettemme joudu kohtaamaan tulevaisuutta yksin. Viikko sitten kokoontui nuorten vaikuttajaryhmien edustajia eri seurakunnista pohtimaan tulevaisuutta ja hiippakunnan uutta strategiaa. Nuorille tulevaisuus ei ollut kymmenen vuoden päässä. Se oli huomisessa ja ensi viikossa ja kuukaudessa. Se muistutti minua tärkeästä asiasta: meidän ei tarvitse olla nuoria voidaksemme olla tulevaisuuden ihmisiä. Ikä ei sulje ketään tulevaisuuden ulkopuolelle.

Lapuan hiippakunnan puolesta haluan kiittää teitä näistä viidestäkymmenestä vuodesta. Kiitos siitä, että olette rakentaneet yhteisöä, jossa ihmisillä on paikka, tehtävä ja toinen toisensa. Ja ennen kaikkea kiitos siitä, että muistutatte omalla olemassaolollanne tärkeästä asiasta: Elämä ei muutu vähemmän arvokkaaksi, kun vuodet lisääntyvät. Päinvastoin, eletty elämä on lahja, jonka hedelmät voivat rikastuttaa kokonaisia yhteisöjä.

Toivotan teille Jumalan siunausta, hyvää juhlapäivää ja rohkeutta katsoa myös tulevaan. Menneisyydestä saamme muistoja, toisistamme voimaa ja tulevaisuuteen saamme kulkea toivon varassa!