Saarna Kauhavan piispantarkastuksessa

Joh. 5:19–21

Johanneksen evankeliumin yksi keskeinen ajatus on, että Jeesuksella on ainutlaatuinen yhteys lähettäjäänsä. He ovat eroistaan huolimatta jotenkin samanlaisia. Tästä syystä Jeesus kutsuu Herraa Jumalaa Isäkseen ja itseään tämän Pojaksi. Ja niinhän se on: lapsensa piirteissä ja luonteessa vanhemmat näkevät usein itsensä. Tällaisesta yhteydestä on jäänyt jälki myös Nikean uskontunnustukseen: siellä sanotaan, että Jeesus on samaa olemusta kuin Isä.

Omasta itsestään Jeesus puolestaan käyttää kahta rinnakkaista, tarkentavaa nimitystä: hän on Jumalan Poika ja Ihmisen Poika. Tämä aiheutti päänvaivaa ensimmäisen sukupolven kristityille, ja vaikeaa se ollut myöhemminkin. Varhaiset kristityt päätyivät lopulta siihen, että kumpikin nimi tarvitaan. Nimet kuvaavat Jeesuksen kahta puolta. Edellinen, Jumalan Poika, tuo esiin hänen jumaluutensa; jälkimmäinen, Ihmisen Poika, tuo esiin hänen ihmisyyteensä. Jeesus on siis sekä että: todellinen Jumala ja todellinen ihminen.

Juutalaiset eivät hyväksyneet Jeesusta

Jeesuksen aikalaisten ja hänen oman kansansa oli vaikea hyväksyä ajatusta, että Jeesus on Jumalan Poika. Heistä tuollainen puhe oli silkkaa Jumalan pilkkaa. Erityisesti ajatus siitä, että Isä lähetti Jeesuksen tänne maailmaan ja että tämä tunsi Isänsä tahdon muita paremmin, sai Vanhan testamentin oppineet ja selittäjät raivoihinsa.

Samoin tapahtui, kun Jeesus opetti kansaa tai teki tunnustekoja. Juutalaiset oppineet eivät myöntäneet, että nämä teot osoittivat Jeesuksen olevan Jumalan Poika. Vielä vaikeampaa heidän oli uskoa, että Jeesus oli maailman odottama Vapahtaja. Tässä kohtaa kristittyjen ja juutalaisten uskovien tiet erkaantuivat lopullisesti.

Näkemyserot tulevat esille myös tämän juhlapäivän evankeliumissa. Sen mukaan Jeesus väitti tekevänsä samaa kuin mitä hänen Isänsä tekee. Johannes ei tosin kerro, mitä juutalaiset oppineet tämän kuullessaan ajattelivat. He olisivat ehkä sanoneet: ”niinkö luulet”. – Kun hän sanoi olevansa Isän rakkauden erityinen kohde, he olisivat huomauttaneet: ”Se asema on jo annettu meille.” – Kun Jeesus väitti tuntevansa sellaisia Isän tekoja, joista hänen kansansa oppineet eivät tienneet mitään, olisi vastaus kuulunut: ”Älä kuvittele liian suuria itsestäsi.” – Ja hämmentävin näistä teoista olisi tämä: Isä ja Poika kykenevät kumpikin herättämään kuolleen ja antavat tälle elämän takaisin. Siihen olisi sanottu: ”Älä hulluja puhu.”

Miten Jumalan voi tuntea?

Kristinuskon piirissä on ajateltu kautta aikojen, että Jumala on suuri salaisuus, koska hän salaa itsensä. Voimme toki yrittää tavoittaa hänet esimerkiksi järkeä käyttämällä tai päättelemällä. Voimme kuvitella, millaisia ominaisuuksia Jumalalla pitäisi olla. Jos Jumala on olemassa, hänen täytyy olla ikuinen ja täydellinen olento, hänen täytyy olla kaikkivaltias ja kaiken tietävä. Ja lisäksi: Jumala on olento, joka voi halutessaan tehdä mitä vain.

Mutta opitaanko Jumala tuntemaan tällä tavoin? Tuskinpa vain. Eikö Jumala jää näissä päättelyissä tosiasiassa etäiseksi ja vieraaksi? Eikö häneen ole vaikea uskoa? Ja mitä tekemistä tällaisella Jumalalla on minun elämäni kanssa? Luther sanookin näin: ”Vaikka koko maailma on keskittänyt kaiken ahkeruutensa selvittääkseen Jumalan olemuksen, ajatukset ja teot, yhteenkään kysymykseen se ei ole saanut vastausta.”

Kristittyinä emme ole tyytyneet pelkkiin järjen ponnisteluihin. Olemme päätyneet ajattelemaan toisin päin: siten, että tietomme Jumalasta perustuu siihen, mitä hän kertoo itsestään. Kauniin luomakunnan olemassaolo on meille pysyvä viesti Jumalan hyvyydestä ja huolenpidosta. Tätä tarkemmin Jumala kertoo itsestään Poikansa välityksellä. Jeesus Kristus paljastaa Isän tahdon ja olemuksen tulemalla luoksemme, maailmaamme.

Tästä syystä meidän on kiinnitettävä tarkkaavaisuutemme yhä uudestaan Nasaretin Jeesukseen. Luther toteaa tämän selittäessään uskontunnustuksen sisältöä. Hän sanoo: ”Ilman Herraa Kristusta me emme ikinä olisi voineet oppia tuntemaan Jumalan suosiota, hyvää tahtoa meitä kohtaan, ja armoa. Kristus on Jumalan isällisen sydämen kuvastin. Jos katsomme hänen ohitseen, emme näe mitään muuta kuin kauhistavan vihaisen tuomarin.”

Tarkkaavaisuus Kristukseen

Luterilaisen kristillisyyden ydinajatus on, että Jeesuksen opetuksissa, teoissa ja hänen elämänsä vaiheissa käy ilmeiseksi Isän Jumalan salattu olemus ja tahto. Erityisessä asemassa on Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus. Siitä on puhe myös tämän päivän evankeliumissa: ylösnousemus on kaikkein eniten hämmennystä aiheuttava Jeesuksen teko. Silti Johannes vakuuttaa: ”Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo.”

Tätä Jeesuksesta muodostuvaa kuvaa meidän tulee yhä uudestaan katsella. Jeesus Kristus on kuin peili, jonka kautta kurkistamme Jumalan todellisuuteen. Näin tehdessämme pääsemme katsomaan, kuten Luther sanoo, Jumalan sydämen syvyyksiin. Siellä, kätkettynä, on sula rakkaus meitä syntisiä kohtaan. Hän antaa meille elämän.

Mitä tämä merkitsee Kauhavan seurakunnassa?

Piispantarkastuksen aikana olemme tarkastelleet seurakunnan toimintaa ja tulevaisuuden näkymiä. Kauhavan seurakunta elää murrosvaihetta. Se on jatkunut jo 10 vuoden ajan. Yhdeksi seurakunnaksi kasvaminen vie oman aikansa. Yksi murroksen syistä on väestön muuttotappio ja ikääntyminen. Seurakunta on joutunut vähentämään työntekijöiden määrää. Samaan aikaan on yritetty selviytyä koronapandemiasta. Hyvääkin on tapahtunut: pandemia on pakottanut uudistamaan toimintamuotoja ja antanut tilaa luovuudelle. Mistä on pidettävä kiinni murroksen keskellä?

Ensinnäkin on pidettävä kiinni yhteisestä jumalanpalveluksesta. Pandemian luomat rajoitteet ovat paljastaneet sen, kuinka merkityksellistä on, että paikkakunnan asukkaat voivat kokoontua yhteen omaan kirkkoon ja messuun, niin Kauhavalla kuin Ylihärmässä, Alahärmässä ja Kortesjärvellä. Kaikkien muutosten keskellä pitäkää kiinni yhteisestä messusta.

Toinen yhtä tärkeä seikka on huolehtia kirkon perustehtävästä. Seurakunta on olemassa sitä varten, että tämän kaupungin asukkaat löytävät tien Kristuksen ristin luokse. Sen vuoksi on saarnattava sanoin ja teoin Jumalan hyvyydestä ja hänen Poikansa pelastavista teoista. Me tarvitsemme sanomaa Jumalan sulasta rakkaudesta, siis armosta. Armosta on kyse, kun hän uhrasi itsensä meidän syntiemme vuoksi. Armon vuoksi hän taisteli kuolemaa vastaan ja nousi ylös voittajana. Armosta on kyse siinäkin, kun asetumme lähimmäisemme asemaan ja autamme häntä hädän keskellä. Armon vuoksi seurakunta on olemassa Kauhavalla. Aamen.

© Simo Peura