Saarna Konneveden seurakunnan 100-vuotisjuhlassa (Simo Peura)

Matt. 21:28-32

 Iloinen juhla

Tänään vietämme Konneveden seurakunnan 100-vuotisjuhlaa. Seurakuntatyö on usein pitkäjänteistä ja arkista puurtamista. Onkin virkistävää, että arkisen työn hetkeksi katkaisee kaikkien seurakuntalaisten iloinen juhla.

Tämän messun toimittaminen Konneveden kirkossa on kunnia ja etuoikeus. Vuoden alusta Konnevesi on ollut muiden keskisuomalaisten seurakuntien tapaan osa Lapuan hiippakuntaa. Samalla hiippakunnan itäisin piste siirtyi Kivisalmeen, Savon rajalle. Olemme kiitolliset myös siitä, että voimme viettää tätä juhlaa kirkossa suuremmalla joukolla kuin miltä näytti kevään korvalla. Konneveden kirkko on kaunis ja lämmin – tänne on hyvä tulla, täällä on hyvä iloita ja kiittää omasta seurakunnasta.

Oma seurakunta

Oma seurakunta oli konnevetisten haaveena 1800-luvun puolivälistä alkaen. Matka Rautalammin kirkolle koettiin pitkäksi ja hankalaksi. Emäseurakunnalle kappelien itsenäistymistoiveet ovat olleet usein taloudellisesti raskaita. Näin oli nytkin, ja itsenäistyminen venyi ennen kuin päästiin sopuun.

Konneveden uuden seurakunnan ensimmäinen kirkonkokous pidettiin heti tammikuussa 1920. Juhannuksena 1923 asti oman kylän graniitista hakattu kirkko on ollut konnevetisten hengellisen elämän keskus. Jos Jumala suo, kolmen vuoden päästä pidetään kirkon 100-vuotisjuhlia.

Vähitellen rakennettiin muut seurakunnan toiminnan tarvitsemat puitteet: hautausmaa, pappila ja kanttorila. Sittemmin valmistui siunauskappeli, seurakuntatalo ja leirikeskus. Työntekijöitä palkattiin lisää, ja seurakunnan elämä monipuolistui. Sanomaa Kristuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta saarnattiin. Uskon varassa tartuttiin Jumalan armon lupaukseen. Seurakunnan tehtävä oli pitää yllä Konneveden asukkaiden tulevaisuuden toivoa ja muistuttaa, että lähimmäisestä on pidettävä huolta. Näin seurakuntalaisten hengellisiin tarpeisiin on vastattu sadan vuoden ajan.

Jobin tutkistelu

Tämän juhlapäivän aiheena on oman itsen tutkiminen. Vanhan testamentin lukukappaleessa kerrotaan Jobista, jota Jumala koetteli ankaralla kädellä. Hän menetti perheensä ja kaiken omaisuutensa. Ahdistuksessaan Job kääntyi Jumalan puoleen, mutta tämä vaikeni. Lopulta Jumala alkoi puhua Jobille ja esitti tälle monta visaista kysymystä. Alkoi Jobin itsetutkistelu. Jumalan kysymykset paljastivat Jumalan kaikkivaltiuden. Lopulta Job sanoi: ”Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa.” (Job 42:2) Tutkistelussa valkeni totuus sekä Jobista itsestään että Jumalasta. Ihminen ymmärsi oman rajallisuutensa ja tunnusti Jumalan kaikkivaltiaaksi.

Kahden veljeksen esimerkki

Evankeliumissaan Matteus puolestaan kertoo meille kahdesta veljeksestä, jotka isä kutsui työhön viinitarhaansa. Ensimmäinen heistä ei ensin halunnut mutta meni kuitenkin. Toinen puolestaan lupasi mennä mutta pyörsi kantansa. Vertauksen kerrottuaan Jeesus kysyi ylipapeilta ja vanhimmilta: kumpi näistä kahdesta teki isänsä tahdon mukaisesti.

Vastaaminen oli helppoa, sillä ylipapit ja vanhimmat olivat hengellisen elämän asiantuntijoita. Heidän erityisosaamistaan oli 10 käskyn ja muiden säädösten tunteminen. Jeesuksen tuomio ylipapeille ja vanhimmille oli kuitenkin ankara. Toisen pojan tavoin he sanoivat noudattavansa Jumalan tahtoa, mutta tosiasiassa tekivät toisin. He tunsivat lain, mutta eivät katuneet laiminlyöntejään. Toisin oli monen julkisyntisen kohdalla: lankeemuksistaan huolimatta he tekivät parannusta.

Kristityn itsetutkistelu

Vertauksellaan Jeesus pyrki siihen, että hänen oman aikansa uskonnolliset johtajat ja kansan vanhimmat arvioisivat ennakkoluulottomasti omia toimiaan. Tulkinnoillaan nämä vesittävät lain varsinaisen tarkoituksen. Käskyt eivät ole tarkoitus sinänsä. Ne pyrkivät edistämään ihmisen ja koko yhteisön hyvää.

Saman itsensä tutkistelemisen vaatimuksen Jeesus kohdistaa tänään meihin. Olemme oppineet tuntemaan käskyjen sisällön. Tiedämme, että meidän tulee kunnioittaa Jumalaa yli kaiken ja rakastaa lähimmäisiämme pyyteettömästi. Pelkät kauniit sanat ja puheet eivät siis riitä. Ratkaisevaa on, mitä ajattelemme ja kuinka toimimme.

Oman itsen tutkistelu muuttaa ihmistä. Käy kuten veljeksistä ensimmäiselle. Matteus sanoo, että poika ” tuli toisiin ajatuksiin”. Hän siis kävi jonkinlaista itsetutkistelua mielessään. Se johti parannuksen tekemiseen. Sen merkiksi poika lähti työhön isänsä puutarhaan.

Toisen pojan sisäisestä pohdinnasta sen sijaan ei kerrota mitään. Sanotaan vain, että hän lupasi mennä, mutta ei mennytkään. Hän oli joko huoleton veikko tai sitten hän oli alusta alkaen päättänyt olla noudattamatta isänsä tahtoa. Tällä toimintatavalla ei ollut tulevaisuutta.

Seurakunnan tulevaisuus

Toisinaan, ei vain tavallinen ihminen vaan myös ihmisten yhteisöt, joutuvat tutkistelemaan itseään. Se on erityisen välttämätöntä silloin, kun on tehtävä vaativia ja vaikeita päätöksiä. Konneveden seurakunnalla on nyt edessään tällainen mietinnän ja valinnan paikka.

Tuomiokapituli on lähettänyt Konneveden seurakunnalle ja kolmelle muulle seurakunnalle kyselyn, joka koskee näiden tulevaa seurakuntarakennetta. Kysely perustuu Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin suorittamaan talouden ja hallinnon tarkastukseen viime marraskuussa.

Kirkkoneuvosto on käynyt asiaa huolellisesti ja pohtien läpi. Vastauksessaan se toteaa: ”Tavoite on saada talous kuntoon. Seurakunta aloittaa oma-aloitteisesti seurakuntaliitosneuvottelut. Käydään neuvottelut sekä Laukaan että Äänekosken seurakuntien kanssa. Painotetaan alueseurakuntamallia ja omaa alueneuvostoa.”

Vielä emme tiedä lopputulosta. Lapuan tuomiokapituli arvioi Konneveden ja kolmen muun seurakunnan lausuntoja syyskuussa ja esittää sitten seurakunnille, kuinka asiassa voitaisiin edetä. Kysymys on herkkä. Ajatus seurakuntaliitoksesta herättää osassa konnevetisiä ristiriitaisia tunteita. Nyt on kuitenkin löydettävä ratkaisut seurakunnan ongelmiin. Tärkeintä on, että seurakuntatyön tulevaisuus voidaan turvata.

Armo tarvitaan

Mikä sai Jobin suostumaan itsetutkisteluun? Entä miksi toinen pojista tuli toisiin ajatuksiin?

Jobin kohdalla syynä oli kokemus Jumalan läsnäolosta. Tämä alkoi puhua ja oli läsnä. Vaikeiden kysymysten esittäminen oli parempi vaihtoehto kuin vaikeneminen. Se osoitti, että Jumala välitti. – Pojan kohdalla voimme vain arvailla syytä. Ainakin hän uskalsi sanoa isälleen, ettei mene työhön. Jotenkin hän luotti isäänsä.

Kun yksilöinä tai yhteisöinä joudumme itsetutkistelun tielle, tärkeä on luottaa Jumalan hyvyyteen ja läsnäoloon. Sadan vuoden ajan Konneveden seurakunnassa on julistettu sanomaa armollisesta ja kaikkivaltiaasta Jumalasta. Se on ollut kaikkein olennaisinta. Jumalaan voimme edelleenkin luottaa. Hän on kanssamme myös tulevat päivät. Armon varassa voimme suuntautua turvallisin mielin tulevaan, mitä se lieneekään. Aamen.

© Simo Peura