Saarna Merimieskirkon kesäjuhlassa Keltinmäen kirkossa

Matt. 23:1-12

Jeesus ja fariseukset

Jeesus otti lukuisia kertoja yhteen fariseusten kanssa. Keitä fariseukset oikeastaan olivat ja miksi Jeesus tuomitsi heidän näkemyksensä?

Fariseukset olivat Mooseksen lain asiantuntijoita ja uskonnollisia johtajia. Heillä oli arvovaltainen asema juutalaisessa yhteiskunnassa ja tärkeä rooli ihmisten silmissä. Fariseusten tehtävä oli tulkita 10 käskyä ja Vanhan testamentin muita säädöksiä. Tulkinnat vaikuttivat ihmisten päivittäiseen elämään ja tekivät siitä raskaan taakan. Erityisesti hengellistä elämää ja sapatinviettoa koskevat määräykset rajoittivat arkea. Toisinaan fariseusten tulkinnat estivät järjen käytön ja lähimmäisen auttamisen. Hyvä elämä irtautui kymmenen käskyn eli rakkauden lain noudattamisesta.

Tällä kertaa Jeesus piti väkijoukolle puheen, jossa hän esitti näkemyksensä fariseusten ajattelusta ja toiminnasta. Arvostelu oli kovaa. Fariseukset puhuivat yhtä ja tekivät toista. He asettivat raskaita ja hankalia taakkoja ihmisten kannettaviksi, mutta eivät halunneet itse koskea niihin sormellakaan. Fariseukset olivat lisäksi huomionkipeitä. He pukeutuivat niin, että heidät huomattiin. He olivat mielellään juhlien kunniavieraina. Synagogassa he täyttivät ensimmäiset rivit. Julkisuudessa liikkuessaan he nauttivat siitä, että heidät tunnettiin. He olivat persoja sille, että heitä puhuteltiin rabbin arvonimellä.

Tälle kaikelle Jeesus sanoo: ”ei näin”. Nasaretilaisen arvio oli yksiselitteinen ja murskaava.

Opetus ja teot

Yllättävää Jeesuksen puheessa on kuitenkin se, että hän ei torjunut kaikkea fariseusten opetusta. Puheensa alussa hän jopa kehotti kansaa tekemään niin kuin fariseukset sanovat ja noudattamaan heidän opetustaan. Mitä tämä tarkoittaa?

Fariseusten ongelma on siinä, että he toimivat toisin kuin itse opettavat. Tämä ristiriita muodosti farisealaisen elämäntavan ytimen. Ristiriidan vuoksi tänäkin päivänä kutsumme fariseukseksi ihmistä, joka elää toisin kuin opettaa. Uskottavuuden näkökulmasta opetuksen ja tekojen tulisi olla sopusoinnussa.

Farisealaisuudesta puhuminen on vaarallista

Ristiriidasta on seurauksena, että farisealaisuudesta puhuminen on oikeastaan riskialtista. Kerran opettajani sanoi: ”älkää tehkö niin kuin minä, vaan niin kuin minä sanon.” Jäimme pohtimaan, mitä hän tarkoitti. Hän ei ollut suinkaan välinpitämätön oman toimintansa suhteen kuten fariseukset, vaan tunnisti ristiriidan kohdallaan. Sen vuoksi hän kehotti noudattamaan oikeana pitämäänsä elämänohjetta samalla kun tunnusti, ettei ollut pystynyt siihen itse.

Olisi erehdys pitää farisealaisuutta vain joidenkin ammattien rasitteena – siihen sortuminen taitaa olla jokaisen ihmisen kiusaus. Kukapa siihen ei olisi joskus langennut: neuvonut muita ja arvostellut toisia omat puutteet unohtaen ja sivuuttaen. Pitänyt itseään parempana ja osoitellut toisten puutteita, vaikka omassa toiminnassa on ihan riittävästi korjaamista.

Farisealaisuudesta puhuminen vaatiikin nöyrää mieltä. Se johtaa oman itsen tutkisteluun. Siksi on viisaampaa unohtaa toisten neuvominen ja kysyä sen sijaan, kuinka on itse onnistunut Jumalan tahdon ja käskyjen noudattamisessa.

Farisealaisuuden varominen

Puheessaan Jeesus kehotti tekemään juuri näin. Hän sanoi oppilailleen, että ihmisten ei pidä kutsua heitä arvostetuiksi opettajiksi, rabbeiksi. Jeesuksen oppilaiden tuli olla veljiä ja sisaria keskenään, siis tasavertaisia niin, ettei kukaan pyri nousemaan toisten yläpuolelle. Ainoa opettaja, rabbi, kristittyjen joukossa olisi Nasaretin Mestari. Kristittyjen tuli siis toimia päinvastoin kuin fariseukset, vaikka Jeesuksen seurassa he varmasti oppivat hengellisen elämän viisautta ja taitoa fariseuksia syvemmällä tavalla.

Oppilaiden saama neuvo oli tärkeä myös tulevaa silmällä pitäen. Jeesuksen kuoleman jälkeen heidän tehtävänsä oli todistaa ja kertoa hänen ylösnousemuksestaan. Kun Kristuksen kirkko syntyi evankeliumin voimasta, Jeesuksen oppilaista tuli kirkon ja seurakuntien johtajia. Siihen ei sopinut toimintatapa, jossa hengellinen johtaja asetti itsensä lauman yläpuolelle ja piti itseään muita parempana. Asian tuli olla päinvastoin: ”joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija” (23:11), kuului Jeesuksen neuvo hänen seuraajilleen. Tämän lisäksi Jeesus muistutti, millä perusteella ihmisen teot aikanaan arvioidaan. ”Joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan” (23:12), hän sanoi ja viittasi viimeisen tuomion yllätyksellisyyteen.

Suurin on toisen palvelija

Jeesuksen neuvoa ja muistutusta jokaisen kristityn tulee kuunnella. Seurakunnassa suurin on se, joka on valmis palvelemaan toisia. Niinpä meidän kysyttävä, mitä palvelu voisi olla käytännössä. Miten seurakunnan jäsen voi huolehtia toisista kirkon jäsenistä? Mitä tämä merkitsee merimieskirkon työlle ja vapaaehtoisille? Mitä on olla välittävä yhteisö, kuten Suomen merimieskirkko kuvaa työtään?

Ensimmäiseksi tulee mieleen toisen taakkojen kantaminen. Siihen on monia eri keinoja, joista ehkäpä tärkein on rukous. Rukous on kristityn suuri etuoikeus. Hän voi ja hänen tuleekin olla suoraan yhteydessä Taivaalliseen Isään ja tuoda huolensa tämän tietoon. Erityisesti silloin, kun lähimmäinen on hädässä, sairaana, vaikeuksissa, joutunut onnettomuuteen tai kokenut suuren menetyksen, kristitty voi rukoilla ja vedota Jeesuksen ristinkuolemaan ja pyytää Isää armahtamaan hätään joutunut.

Toinen tärkeä palvelemisen muoto on Jumalan armollisuudesta muistuttaminen. Raamattu on täynnä lupauksia Jumalan uskollisuudesta. Niihin on kuitenkin vaikea uskoa silloin, kun on rikkonut Jumalan tahtoa vastaan tai kun elämä erityisesti koettelee. Silloin kristityn pitää rientää lähimmäisensä tueksi. Vakuuttaa hänelle Jumalan olevan edelleen armollinen ja rohkaista häntä luottamaan Isän hyvyyteen. Ei siis levitellä lähimmäisensä puutteita kuten fariseus tekee, vaan puolustaa lähimmäistä toisten syytöksiä vastaan ja luottaa itsekin Jumalan armon suuruuteen.

Kolmanneksi palvelemista on käytännön apu. Lähimmäistä on hyvä lähestyä avoimella mielellä ja kuulostellen. Tarpeen ei ole ryhtyä neuvomaan, vaan asenne voisi olla kyselevä. Lähimmäiseltä voisi vaikkapa tiedustella ”mitä voin tehdä hyväksesi?” Vastauksen perusteella itse kukin voi sitten päätellä, kuinka tulee toimia käytännössä. Kyse on toisen sijaan asettumisesta ja kultaisen säännön toteuttamisesta.

”Joka itsensä alentaa, se korotetaan.” Jeesus päätti puheensa. Tämä periaate johti siihen, että Jeesus uhrasi itsensä ristillä meidän syntiemme ja laiminlyöntiemme vuoksi. Sitten hän nousi kuolleista ja istuu nyt Isän rinnalla.

Tälle samalle tielle hän kutsuu meitä. Se tarkoittaa oman itsen ja asenteiden tutkistelua. Ei kuitenkaan nöyristelyä. Se on turvautumista Kristukseen, koko maailman Vapahtajaan, ja sitten katseen kääntämistä lähimmäiseen. Tästä syntyy välittävä yhteisö. Aamen.

© Simo Peura