Saarna Turussa kirkolliskokouksen avajaismessussa

Joh. 15:26 – 16:4

Avajaismessun evankeliumissa mainitaan kaksi tehtävää: puolustajan ja todistajan. Niitä tarvitaan, koska edessä ovat vaikeat ajat. Jeesuksen seuraajat suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Heitä kohdellaan väkivaltaisesti. Irvokkainta on, että kristittyjen surmaamista pidetään pyhänä tekona Jumalalle. Puolustajalle on enemmän kuin tarve.

Kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina Jeesuksen ennustama toteutui. Kristittyjä vainottiin heidän uskonsa vuoksi. Marttyyrien veri oli kuitenkin siemen. Mitä enemmän vainottiin, sitä vahvemmaksi kirkko kasvoi.

Tänään Suomessa on helppoa olla kristitty. Kirkon asemasta julkisessa elämässä toki kiistellään. Keskustelua käydään siitä, kuinka uskontoa harjoitetaan kirkon ja yhteiskunnan rajapinnalla kouluissa, oppilaitoksissa, sairaaloissa, vankiloissa ja puolustusvoimissa. Saamme silti olla kristittyjä vapaalla mielellä. Oikeus omaan uskontoon on myös heillä, jotka tulevat maahamme toisista kulttuureista. Demokratiaan kuuluu positiivinen uskonnonvapaus.

Niinpä kyselen, ketkä tarvitsevat tänään Puolustajaa, Pyhää Henkeä ja mitä varten?

Lienee niin, että Suomessa hyvin harvan elämä on vaakalaudalla vakaumuksen vuoksi. Murheemme ovat toisenlaisia. Meillä on paljon oppimista esimerkiksi siinä, kuinka kohtaamme vieraat tulijat. On käsittämätöntä, että suomalainen saattaa syljeksiä kadulla tummaihoisen turvapaikanhakijan päälle. Näkyvällä tavalla vammaisen on vaikea saada työtä, jos tavoitteena on vain korkea tuottavuus. Yhteiselämän epäkohtien korjaamisessa on paljon tehtävää, mutta ennemminkin meillä, ei niinkään Pyhällä Hengellä. – Mihin siis tarvitaan Puolustajaa?

Apostoli Paavali kuvaa Puolustajan tehtävää kirjeessään roomalaisille. Hän muistuttaa lukijoitaan siitä, etteivät he saa elää itsekkään luontonsa mukaan. Kristityn on taisteltava syntiä vastaan. Monta kärsimystä on koettava ja monta huokausta on huokailtava ennen pääsyä iankaikkiseen elämään. Jotta kristityn toivo ei sammuisi, hänen on saatava apua Pyhältä Hengeltä. ”Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja… Henki itse… puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin”, Paavali kirjoittaa (Rm. 8:26)

Jos siis kyselee, ketkä tarvitsevat Puolustajaa, niin ilmeistä on, että ainakin syntiset ja elämässään kovia vastoinkäymisiä kokevat. Emmekö me kaikki kuuluu tähän joukkoon. Ahtaalle joutuessamme emme osaa edes rukoilla. Oma syyllisyys ja virhevalintojen seuraukset masentavat mielen. Uskon luottamus ja toivo hiipuvat. Silloin, meistä riippumatta ja huomaamatta, Pyhä Henki alkaa huokailla. Hän vetoaa Jumalan Pojan tekoihin ja ansioihin ja vaatii Isää armahtamaan syntistä. Pyhä Henki on Puolustajamme.

Toisen puolustaminen on tehtävämme

Puolustajan tehtävä  kuuluu myös jokaiselle kristityille. Yhden esimerkin toisten puolustamisesta antaa kahdeksas käsky. Se kiinnittää huomion siihen, mitä ja miten puhumme lähimmäisistä. Käsky on entistä ajankohtaisempi some-todellisuudessa. Siellä on helppo puhua pahaa toisesta ja riistää häneltä hänen  maineensa ja kunniansa. Niiden menetys on raskas isku, jonka vaikutus voi tuntua koko elämän ajan. Katekismuksen mukaan kristityn kutsumus on suojella lähimmäistään, tukea ja auttaa häntä. Maineensa menettänyttä ei saa jättää yksin ja sulkea yhteisön ulkopuolelle. Hänen kanssaan on pysyttävä yhdessä ja häntä on puolustettava. Velvollisuutemme on Jumalan edessä jopa peittää lähimmäisen puutteet sillä vanhurskaudella, jonka olemme saaneet lahjaksi Kristukselta.

Myös kirkolliskokouksessa kilvoitellaan kahdeksannen käskyn täyttämisessä. Se vaatii meitä kaikkia pysymään totuudessa ja toimimaan oikeudenmukaisesti toisia kohtaan. Olemmeko valmiit tähän: tarvittaessa puolustamaan häntäkin, joka jossain asiassa on kanssani vastakkaista mieltä? Kunpa tulevan viikon aikana osaisimme puhua viisaasti mutta ei ylimielisesti, lujasti ja kuitenkin lempeästi, totuuden mukaisesti ja silti kuunnellen, toista kunnioittaen mutta ilman mielistelyä.

Pyhä Henki on Kristuksen todistaja

Toinen Pyhän Hengen tehtävä on olla todistaja, todistaa Kristuksesta. Tätä varten Jeesus lähetti Pyhän Hengen maailmaan. Pyhän Hengen tuella Kristuksen seuraajat kykenisivät hoitamaan heille uskotun tehtävän. ”Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta”, Jeesus vahvisti.

Jeesuksen tunnistaminen maailman Vapahtajaksi ei ole itsestäänselvyys. Tämä oli Herramme oma kokemus: toiset ottivat hänet vastaan, toiset menivät pois ja halusivat päästä hänestä eroon. Eikä meidänkään ole aina helppoa uskoa häneen. Saatamme valikoida hänen opetuksistaan omaan pirtaamme mahtuvan. Teemme hänestä ”minulle sopivan kristuksen”. Ja voi olla, ettemme enää puhu hänestä, vaan saarnamme täyttyvät asioista, joita itse pidämme tärkeämpinä.

Jeesus Kristus, ihmiskasvoinen Jumala, on uskon salaisuus. Pyhä Henki avaa tämän uskon salaisuuden, tien Kristuksen ja Jumalan luo. Luther viittaa tähän uskontunnustuksen selityksessään. Hän kirjoittaa: ”Ilman Herraa Kristusta emme ikinä olisi voineet oppia tuntemaan Isän suosiota ja armoa. Kristus on Jumalan isällisen sydämen kuvastin. Jos hänen ohitseen katsomme, emme näe mitään muuta kuin kauhistavan vihaisen tuomarin. Kristuksesta taas emme voisi tietää mitään ilman Pyhän Hengen välittämää ilmoitusta.”

Meidän, niin helposti ohitse katsovien, on siis löydettävä Kristus yhä uudelleen. Häneen Pyhä Henki ohjaa tarkkaavaisuutemme, ja hänen kauttaan Jumalan armoon.

Tehtävämme on todistaa Kristuksesta

Kristuksesta todistaminen on myös meidän tehtävämme. Kukaan ei selviydy tästä tehtävästä omin avuin. Tarvitsemme avuksemme Pyhän Hengen. Hänen läsnäolonsa on tarpeen myös täällä kirkolliskokouksessa. Omalla tavallaan jokainen tekemämme päätös on Kristuksesta todistamista.

Kirkossa on aina tarvittu Pyhän Hengen läsnäoloa, kun asioista on päätetty. Apostolien teoissa kerrotaan Jerusalemin neuvottelusta, johon osallistuivat apostolit ja vanhimmat yhdessä seurakunnan kanssa. Sitä voidaan pitää ensimmäisenä kirkolliskokouksena. Ensin käytiin perusteellinen keskustelu vastakkaisista näkemyksistä. Sitten laadittiin yhdessä asiaa koskeva kirje lähialueiden kristityille.

Kirje ohjeisti kristillistä elämäntapaa. Tätä merkittävämpi on kuitenkin maininta yksimielisyyden saavuttamisesta (Apt. 15:25). Yksimielisyys ymmärrettiin niin suureksi lahjaksi, että rohjettiin vedota ihmisiä korkeampaan auktoriteettiin. Päätöksen selostus alkaa juhlallisesti: ”Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi…” (Apt. 15:28)

Turun kirkolliskokouksessa valiokuntien ponsia ei kirjoiteta yhtä ylevään muotoon. Moneen asiaan sopii myös yksinkertainen enemmistö. Olennaista on kuitenkin asenne. Avoin ja rehellinen keskustelu, jossa eri näkökantoja halutaan ymmärtää, on tarpeen.

Vieläkin tärkeämpää on suostua Pyhän Hengen ohjaukseen. Hän ymmärtää paremmin ja syvemmin kuin minä omine näkemyksineni. Ei siis vain ”minä olen nähnyt hyväksi” tai ’me olemme nähneet hyväksi…”, vaan ”Pyhä Henki ja me…”. Jotta Kristuksen tahto kirkkoaan kohtaan kirkastuu, Pyhän Hengen on kosketettava sydämiämme.

Täällä Turun tuomiokirkossa Pyhää Henkeä on ennenkin pyydetty avuksi. Päätän keskiaikaisen Missale Aboensen rukoukseen.

”Tule, Pyhä Henki, tänne,
laskeudu taivaasta alas
meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.
Tule, köyhäin apu,
tule, lahjain antaja,
tule, sielun kirkkaus,
sinä paras lohduttaja,
sielun hyvä vieras ja suloinen lämpö.
Töissä sinä olet lepo,
helteessä virvoitus,
murheessa lohdutus.
Sinä kaikkein pyhin kirkkaus ja valo,
täytä uskollistesi sydämet.
Ilman sinun voimaasi ei ole mitään viatonta.
Pese se, mikä saastainen on,
kastele se, mikä kuiva on,
paranna, mikä haavoitettu on,
pehmitä, mikä kova on,
lämmitä, mikä kylmä on,
etsi kaikkia eksyneitä.
Anna uskollisillesi, jotka sinuun turvautuvat,
pyhät lahjasi.
Anna uskon vahvistusta,
anna autuas loppu,
anna iäinen ilo.
Aamen.”

© Simo Peura