Saarna MTK Keski-Suomen 100-vuotisjuhlamessussa Jämsässä (Simo Peura)

Joh. 12:37-43

Paastonaika on valmistautumista hiljaiseen viikkoon ja sen tapahtumiin. Kuljemme yhdessä Jeesuksen kanssa kohti ristiä ja pääsiäistä. Samalla pohdimme, mitä usko Vapahtajaan merkitsee minulle. Aihe oli merkityksellinen Jeesuksen aikalaisille mutta on se sitä meillekin.

Uskoa tarvitaan. Uskoa tarvitaan, jotta tulevaisuuden toivo säilyy. Samalla on ilmeistä, että toisinaan on vaikea luottaa Jeesukseen ja Jumalan hyvyyteen. Johannes viittaa tähän juhlapäivän evankeliumin alussa. Hän totesi: ”Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen.” Ja hieman myöhemmin apostoli jatkaa: ”He eivät voineet uskoa.” Miksi ihmisten oli mahdotonta ottaa vastaan sanoma Jeesuksesta ja uskoa häneen? Eikö usko tarjonnutkaan avaria tulevaisuuden näkymiä?

MTK 100

Tulevaisuuden uskosta oli kyse myös 100 vuotta sitten, kun Maataloustuottajien Jämsän yhdistys perustettiin. Alkusyksystä samana vuonna aloitti toimintansa tuottajien Keski-Suomen Piiriliitto. Näiden syiden vuoksi olemme kokoontuneet juhlamessuun tänne Jämsän kirkkoon. Yhdistysten perustamisella tuettiin viljelijäväestön selviytymisen mahdollisuuksia. Yhteistyöstä haettiin voimaa. Pidettiin yllä tulevaisuuden uskoa.

100 vuodessa on tapahtunut paljon. Maailma ympärillä on muuttunut moneen kertaan. Sisällissodan raskaiden vaiheiden jälkeen maata rakennettiin yhdessä. Torpparit vapautettiin. Karjalaiset asutettiin ja sodasta palanneille tarjottiin asutustiloja. Maatalous koneellistui nopeasti. 1960-luvulla maaseudulta lähdettiin Ruotsiin paremman leivän perässä. Euroopan unioniin liittyminen oli suuri murros. Tilakoot ovat kasvaneet.

Maaseutu elämänmuotona ja maatalous perheyrittämisenä on siis ollut jatkuvan muutoksen kohteena. On tarvittu vahvaa tulevaisuuden uskoa, ja sitä tarvitaan yhä edelleen. Muutokset jatkuvat, tämän päivän yrittäjä on kovilla.

Tukea viljelijöille

Joulun alla tapaan eteläpohjalaisia manuja eli maaseutunuoria. Vuoro vuosin he käyvät piispalassa Seinäjoella tai me, minä ja puolisoni, vierailemme jollakin tilalla. Silloin pukeudumme haalareihin, nokialaisiin ja suojavaatteisiin. Sitten kierrämme sikalan, navetan tai kanalan. Onhan se mahtava kokemus olla tuhansien broilereitten ympäröimä. Isäntäväki kertoo arjestaan, tilastaan ja työstään. Tuotantoeläinten määrät ja yrittämistä säätelevät säädökset hämmästyttävät yhä uudestaan.

Kuluneiden 12 vuoden aikana yksi keskustelunaihe on pysynyt samana. Se on jaksaminen ja uupuminen. Monet nuoret tuottajat joutuvat ottamaan suuria riskejä ja venymään äärirajoille. Kaikilta se ei onnistu. Yhtälö on lisäksi herkkä ja altis. Tärkeimmän ihmissuhteen kariutuminen tai sairastuminen voivat kaataa kaiken. Uupumus ja masennus vaativat lepoa, ja niistä selviytyminen vie aikaa.

Viime vuosina MTK on tehnyt paljon hyvää työtä jäsentensä hyvinvoinnin eteen. On käynnistetty Toivo -hanke, jolla kartoitetaan Keski-Suomessa maatilojen tulevaisuuden näkymiä. MELA:lla puolestaan on Välitä viljelijöistä -projekti. Se tarjoaa maksutonta keskusteluapua. Nämä keskustelut ovat aina luottamuksellisia. Myös tiloilla eri syistä vierailevia kehotetaan ottamaan esille jaksamisen kysymyksiä. Tämä kaikki tulee tarpeeseen.

Lähimmäisenä rinnalla

Nuorten tuottajien kanssa käydyistä keskusteluista on käynyt ilmi, kuinka tärkeää on vertaistuki. Elämä on maaseudullakin yksityistynyt. Enää ei lähdetä noin vain naapuriin iltakahville. Kynnys piipahtaa on tullut korkeammaksi.

Yhteisvastuusta ei kuitenkaan pidä nyt tinkiä. Erityisen tärkeää on käydä heidän luonaan, jotka puurtavat yksin eivätkä lähde mukaan esimerkiksi yhteisille retkille. He jäävät helposti myös tuottajien yhteisön ulkopuolelle. Hiljaisuuden muurin voi kuitenkin murtaa kysymällä ”miten menee? kuinka voit?”. Sinäkin pystyt tähän ilman erityiskoulutusta. On vain oltava kiinnostunut ja kohtaamisessa läsnä – se on hyvä alku, joka johtaa autetuksi tulemisen tielle.

Omalta osaltaan keskisuomalaiset seurakunnat ovat maaseutuväen tukena. Vuosittain seurakunnissa järjestetään tuottajien kirkkopyhiä tai sadonkorjuun kiitosjuhlia. Kirkon väki on valmis kuuntelemaan, jotta paha olo ja ahdistus pääsevät purkautumaan. Yhdessä voidaan etsiä heitä, joilta saadaan käytännön opastusta ongelmien ratkaisuun. Tämä kaikki on tulevaisuuden uskon ja toivon ylläpitämistä.

Miksi he eivät uskoneet?

Mutta palataanpa päivän evankeliumiin ja sen kysymykseen uskosta: miksi ihmiset eivät uskoneet Jeesukseen ja luottaneet Jumalan hyvyyteen?

Syyt olivat varmastikin erilaisia. Johannes mainitsee yhden niistä. Hän viittaa profeetta Jesajan sanoihin. Niiden mukaan Jumala oli paaduttanut ihmisten sydämet ja sokaissut heidän silmänsä. Johanneksen sanojen perusteella näyttää aluksi siltä, että Jumala on itse syypää ihmisten epäuskoon. Jos kuitenkin ottaa esille Jesajan kirjan ja lukee sitä hieman laajemmin, huomaa, että Jumalan toimia edelsi kansan paatumus. Se oli noussut Pyhää Jumalaa vastaan ja luopunut Herrastaan (Jes. 1:2-4).

Paatuminen on silmien, korvien ja sydämen sulkemista Jumalan tahdolta. Se on selän kääntämistä Jumalalle ja katseen suuntaamista jonnekin toisaalle. Se voi merkitä pahan puolelle asettumista hyvän sijasta. Näin kävi monelle Jeesuksen aikalaiselle. Vaikka hän teki lukuisia tunnustekoja, ihmiset eivät halunneet uskoa, että hän oli maailman Vapahtaja. Vaikka hän puhui viisaasti, kansa ei halunnut kuunnella. Vaikka hän varoitti Jumalan tahdon ohittamisesta ja kehotti lähimmäisen auttamiseen, ihmiset eivät seuranneet hänen ohjettaan. Paatumus on välinpitämättömyyttä.

Tällä tiellä monen sydän vähitellen kovettui. – Kunpa niin ei kävisi meille. Kunpa säilyttäisimme herkkyyden Jumalan puheelle ja hyväntahtoisen mielialan lähimmäistä kohtaan. Silloin tunnistaisimme lähimmäisen ahdingon ja hädän.

Epätoivosta uskoon

Toinen uskomisen este on perusluottamuksen katoaminen. Joskus elämän ankaruus vie meitä kohti epätoivoa ja ilottomuutta. Kun elämässä tuulee lujaa vastaan, emme jaksa luottaa Jumalan hyvyyteen. Armollisuuden sijasta hän näyttää olevan vaativa, kova ja lyövä Jumala. Mitä tähän voi sanoa?

Katekismuksen mukaan ”Jumalan tunteminen on elämämme tärkein ja perustavin asia”. Ei ole kuitenkaan yhdentekevää, millaisen Jumalan tunnemme ja millaiseen Jumalaan uskomme. Luterilaisen perinteen mukaan Jumala on olemukseltaan lahjoittaja. Hän on Isämme, joka vaikuttaa joka hetki luomakunnassa ja rakastaa luotujaan.  Hän saa maan kasvamaan ja tuottamaan sadon. Katekismuksen mukaan ”Kaikki oikea, puhdas ja kaunis on lähtöisin hänestä. Koti ja perhe, ruoka ja juoma, terveys ja lepo ovat Jumalan lahjoja.” Ei siis ole yhdentekevää, millaiseen Jumalaan uskomme.

Tänään meitä rohkaistaan uskomaan Jumalaan, joka on auttaja. Häneen voimme kiinnittää toivomme. Raha, valta ja kunnia eivät meitä lopulta suojaa. Epätoivon ja hädän hetkinä katse on kohdistettava Kristukseen. Hänessä on tulevaisuutemme. Hänen armonsa pitää yllä toivoamme ja uskoamme. Häneen katsomme odottaen, että hän auttaa. Aamen.