Saarna Vähänkyrön seurakunnan piispantarkastuksessa 16.4.2023 (Matti Salomäki)

Joh.21:1-14

Arki on palannut! ”Minä lähden kalaan”. ”Me tulemme mukaan”. Opetuslasten keskustelusta tulee mieleen oma varhaisnuoruus täällä Vähässäkyrössä. Emme lähteneet kalaan, mutta lähdimme usein ajelemaan. Se tarkoitti varsinkin ala-asteiässä sitä, että lähdettiin läksyjen teon jälkeen pyöräilemään tuohon keskusten kaduille ja teille. Ei ollut tekstiviestejä eikä whatsuppeja, tapaamiset sovittiin koulussa tai vanhanaikaisella lankapuhelimella. Muistan, miten sain ehkä kuudennella luokalla uuden, käyräsarvisen vaihdepyörän ja siihen vielä nopeusmittarin. Kyllä oli hieno ajella ja tuossakin sillalle laskevassa mäessä sai hyvät vauhdit. Se oli terveellinen harrastus ennen mopoikää. Näin vietettiin aikaa yhdessä.

Mutta takaisin opetuslasten keskusteluun. ”Minä lähden kalaan”. ”Me tulemme mukaan”. Pääsiäisenä oli mukava olla taas lasten ja lastenlasten ja läheisten seurassa. Vähän töitäkin, mutta myös ulkoilua yhdessä, yhteisiä juhla-aterioita ja yhteisiä kirkkoreissuja. Mutta sitten piti kaikkien taas palata takaisin opiskelujen ja töiden pariin. Oli vähän haikea olo. Ehkä tässä on jotain tuttua sinullekin? Vieraat tuovat juhlan, mutta arkeen täytyy palata.

Opetuslapsille arkeen palaaminen oli vielä rankempaa. He olivat viettäneet kolmisen vuotta yhdessä Jeesuksen kanssa ja nyt oli Jeesuksen poismenon jälkeen palattava takaisin arkeen. Monille opetuslapsista se tarkoitti kalastusvenettä ja verkkoja. Vuodet Jeesuksen seurassa olivat päättyneet kuolemaan ja pettymykseen. Elämä oli tyhjää, tarkoitus oli hukassa, toiveet olivat rauenneet. Vaikuttaa, että opetuslapsetkaan eivät oikein tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä. Niin he lähtivät kalaan, mutta saalista ei tullut. Mikään ei nyt onnistunut. Miten pettyneitä ja turhautuneita ja väsyneitä miehiä veneessä olikaan.

Mutta pääsiäiseen sisältyy aina yllätyksiä. Tyhjä hauta ja siitä seuraavat kohtaamiset olivat yksi toisensa jälkeen jotain odottamatonta ja hämmentävää, joka sai opetuslapsissa uuden toivon syttymään.

Nyt joku kyselee rannalla kaloja. Niitähän ei tullut. Mutta huutaja antaa ohjeen ja lupauksen, jota he eivät voi sivuuttaa. Opetuslapsijoukon dynamiikka toimii jälleen: Johannes on se, joka ensin tajuaa, että se huutelija onkin Herra. Pietari puolestaan lähtee taas ensiksi toimimaan: uimaan ja kahlaamaan nopeasti rantaa ja huutajaa kohti. Muut tulevat veneellä perässä vetäen mukanaan raskasta verkkoa.

Rannalla odottaa rakkaus ja huolenpito; nuotio, leipää ja kalaa. Sitähän väsyneet ja nälkäiset kalastajat juuri tarvitsevat! Jeesuksella olikin jo kalaa, hänellä oli ollut parempi kalaonni. Opetuslasten tuomilla kaloilla olikin joku muu merkitys.

Evankeliumissa kerrotaan, että juuri Pietari meni takaisin veneeseen ja veti verkon maihin. Kalojen määräkin laskettiin ja niitä oli 153. Tuota lukua on tulkittu eri tavoin. Jonkun luonnontieteilijän mukaan tuolloin tunnettiin 153 eri kalalajia. Toisen tulkinnan mukaan tuo oli siihen asti tunnettujen kansojen lukumäärä. Joka tapauksessa se oli kalastaja-Pietarille jälleen uusi kutsu lähteä ihmisten kalastajaksi, levittämään evankeliumia ylösnousseesta Jeesuksesta. Tuo sanoma on tarkoitettu kaikille kansoille ja kaikille ihmisille.

”Tulkaa syömään!” Tuo hieno kutsu ja nuotioisännän jakama leipä ja kala vahvistivat lopullisesti kalastajille, että se oli Herra.

Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi oppilailleen. Vaikka tapahtumat ennen ristiinnaulitsemista eivät olleet mitään mairittelevia opetuslasten kannalta, kun he olivat paenneet, kieltäneet ja kavaltaneet, silti Jeesus ei ylösnoustuaan moiti ja ripitä heitä. Kohtaamiset ovat täynnä armoa ja rakkautta ja rohkaisua. Jeesus rauhoittelee, antaa koskettaa itseään, tarjoaa syötävää, uudistaa kutsun seurata itseään ja lähettää julistamaan hyvää sanomaa.

Uskon kasvulle tulee antaa aikaa. Eivät opetuslapsetkaan heti tajunneet, mistä on kyse. He epäilivät ja ihmettelivät, he etsivät omaa paikkaansa. Mutta he saivat aikaa ja yhä uudelleen Jeesus kutsui heitä ja luotti heihin. He saivat jättää entisen elämän ja aloittaa uuden tehtävän toteuttamisen.

Hyvät seurakuntalaiset! Seurakunta jatkaa opetuslasten työtä täällä Vähässäkyrössäkin. Teidänkin tulee kysellä ihmisiltä: ”Onko teillä mitään syötävää?” Voimakas inflaatio on lisännyt taloudellisia huolia niin perheiden kuin yksin asuvienkin talouksissa. Moni on joutunut tinkimään menoistaan ja aivan oikeasti miettimään, mitähän huomenna syödään. Kirkko on alusta lähtien elänyt evankeliumin todeksi myös palvelun kautta. Se on auttanut yksinäisiä, leskiä, sairaita, eri tavoin syrjään jääneitä tai jätettyjä. Joskus apu voi olla ruokakassin tai ostokortin antamista tai toisinaan maksujärjestelyissä auttamista tai vain huolien kuuntelemista. Jeesus oli kiinnostunut nälkäisten ja väsyneiden opetuslasten hyvinvoinnista ja ajallisista tarpeista. Näin tulee olla meidänkin.

Toiseksi mekin voimme välittää samaa kutsua kuin Jeesus: ”Tulkaa syömään!” Seurakunnan kokoontumisiin on alusta lähtien kuuluneet yhteinen ateria. Olisi hyvä, jos mekin voisimme kutsua seurakunnan tilaisuuksiin tulevia syömään yhdessä. Ateriayhteydellä on monenlainen vaikutus. Ruumiillisen ravinnon lisäksi siinä toteutuu yhteys syvällä tavalla. Täällä tuo toteutuu hienosti muun muassa diakoniaruokailussa.

Mutta sen lisäksi me voimme kutsua sille aterialle, jossa on tarjolla syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä. Leivässä ja viinissä Jeesus antaa kuoleman ja ylösnousemuksen hedelmän meille. Usko vahvistuu ja taivaan toivo kirkastuu. Voimme kokea yhteyttä toisten pöytään polvistuneiden ja jo perillä olevan seurakunnan kanssa. Tämä ateria on taas tänään tarjolla. Voimme ajatella, että Jeesus odottaa meitä siellä, kuten nälkäisiä ja väsyneitä opetuslapsia rannalla nuotion hiilloksen äärellä. Keskeneräisinä, uupuneina, riittämättöminä saamme tulla ja ottaa vastaan ja kokea taivaallista, pyyteetöntä rakkautta.

Tämän kirkon alttarilla sain itse ensimmäisen kerran käydä tähän pöytään nauttimaan Herran valmistamista antimista 40 vuotta sitten. Yhä uudelleen tuo ateria on antanut voimaa ja vahvistusta elämän matkalla ja taas tänään on ilo yhdessä ottaa vastaan se, mitä hän itse on meille valmistanut. Hän, joka tietää sen, mitä me itse kukin tarvitsemme.

”Tulkaa syömään!” Näin hän kutsuu meitä anteeksiantamuksen aterialle, ottamaan vastaan sitä ruokaa, jota syödessä ei enää koskaan tule nälkä.

Matti Salomäki