Tuomiosunnuntaina 20.11.2022 Lapuan tuomiokirkossa, pappis- ja diakoniavihkimyksessä

Hyvät tuomiosunnuntain evankeliumin kuulijat!

Toisinaan evankeliumin kertomukset välittävät niin vahvaa sanomaa, että saarnaajana tuntuisi paremmalta vain vaieta. Tuomiosunnuntain evankeliumi on yksi näitä tekstejä, jotka puhuvat ja puhuttelevat niin voimakkaasti, että voisi pienen hiljaisen hetken jälkeen siirtyä messun loppuosiin ja lähteä sitten kohtaamaan niitä ihmisiä, joista evankeliumi puhuu. Toinen saman kaltainen päivä on pitkäperjantai, kuvaus Jeesuksen tuomitsemisesta.

Puhe tuomiosta on noussut aivan uudella lailla esiin niin kirkossa kuin yhteiskunnassakin, kun naapurimme aloitti sodan Ukrainaa vastaan. Ajatus ihmisen hyvyydestä ja maailman kehittymisestä paremmaksi paikaksi, jossa ei ole enää koskaan sotia eikä pahuutta, sai kovan kolauksen. Täällä Euroopassa joudumme nyt todistamaan silmitöntä raakuutta ja pahuutta, tuhoa ja kuolemaa – jälleen kerran. Tuomitsemme sen, mutta olemme voimattomia pysäyttämään sitä. Ja samalla kaipaamme oikeudenmukaisuuden toteutumista niin kovasti.

Tuomiosunnuntaita vietetään joka vuosi ja yhä uudelleen se muistuttaa vastuustamme ja laiminlyönneistämme. Viimeisenä päivänä syytettyjen penkillä eivät ole vain Venäjän johto, vaan me jokainen. Emme voi siirtää pahuutta sinne, missä se näyttäytyy tällä hetkellä räikeimmin, vaan on myönnettävä myös oma heikkous ja vajavaisuus Jumalan pyhyyden ja oikeudenmukaisuuden edessä. ”Ajatuksin, sanoin ja teoin olen pyhän tahtosi rikkonut”. Joka ei sano näin, ei ole nähnyt itseään vielä siinä valossa, joka paljastaa kaiken, salatuimmankin.

Tuomiosunnuntain evankeliumi johtaa meidät uskontunnuksen toisen kappaleen loppuosan tapahtumiin. Siinähän lausumme Jeesuksesta puhuvassa kohdassa: ”…istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”. Evankeliumissa sanotaan samasta teemasta toisin sanoin, että ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista”. Lähi-Idän paimenet antoivat vuohien ja lampaiden kuljeskella laitumilla sekaisin, mutta illalla oli katsottava, että kylmänarat vuohet saivat suojatumman yöpaikan. Tällainen erottelu kuului siis paimenten elämään.

Me elämme nyt länsimaissa moniarvoista aikaa ja usein toistetaan Raamatun lausetta: ”älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi”. Se on aivan totta, meillä ei ole oikeutta eikä varaa tuomita toinen toistamme, sillä olemme kaikki kerran syytettyjen penkillä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki vääryydet ja loukkaukset tulisi hyväksyä. Kristityn tulee pitää esillä totuutta ja oikeudenmukaisuutta ja puuttua, mikäli sitä loukataan. Mutta ennen kaikkea kerran teemme kaikesta vääryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta tiliä kaikkitietävän Jumalan edessä.

Tuomiosunnuntain evankeliumia kuunnellessa tuntuu siltä, että se keskittyy julistuksen sijasta yksinomaan diakoniaan. Siinähän ikään kuin kuvataan diakonian työviikkoa. Kerrotaan kohtaamisista ruoka-apua tarvitsevien, sairaalavuoteella makaavien, kodittomien, vaateapua tarvitsevien ja vankien kanssa. Tämä kaikki kuuluvat diakonian perustyöhön. Kohta jaetaan taas joulukasseja tai -avustuksia, vähän aikaa sitten vietettiin kodittomien yötä, vaateapua annetaan monilla seurakuntien kirpputoreilla, sairaalavierailut kuuluvat jokaisen seurakunnan toimintaan ja vankiloissakin käydään lähialueilta. Juuri tätä työtähän te diakoniassa teette, yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Eihän teillä ole hätää tuomion päivän lähestyessä!

Mutta entäs sitten papit? Tuossa evankeliumin kohdassa ei puhuta mitään evankeliumin julistuksesta tai sakramenttien jakamisesta tai oikeasta opista ja siinä pysymisestä, vaikka sitä teiltä juuri tänään kysytään.

Itse liitän tuomiosunnuntain sanomaan kolme näkökulmaa, jotka nousevat Raamatun kokonaisviestistä esiin. Ensimmäiseksi: vaikka evankeliumissa kerrotaan tuomiosta tekojen mukaan, yhtä selkeä on se Raamatun viesti, että Jeesus on tullut vapauttamaan meidät tuomiosta. Siitä puhuu esimerkiksi Johanneksen evankeliumin lupaus, joka on heti tutun pienoisevankeliumin jälkeen: ”Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen” (Joh 3:16-18). Moni kokee seurakunnan, Raamatun ja Jumalan ennen kaikkea tuomitsijana, elämän ja sen ilon rajoittajana, jonkinlaisena ylivalvojana ja kokee sen takia parhaana pysyä mahdollisimman kaukana näistä instituutioista. Johanneksen evankeliumin antaa kuitenkin aivan toisenlaisen kuvan Jumalasta ja Jeesuksesta: Jumala ei ole lähettänyt Poikaansa tuomitsemaan vaan pelastamaan, ei viemään iloa vaan tuomaan ilon, ei rajaamaan elämää vaan vapauttamaan elämään.

Mutta samalla on totta se, että joka ei usko Jeesukseen, jää vielä tuomion alle, ilman iloa, toivoa, vapautta. Silloin Raamatun sanomastakin tulee vastaan vain vaatimukset ja tuomiot. Tästä Jeesus tuli vapauttamaan meidät, hän on Raamatun avain ja punainen lanka.

Toinen näkökulma liittyy uskon ja tekojen suhteeseen. Sitä käsittelee esimerkiksi Jaakobin kirje. Toisessa luvussa hän kirjoittaa: ”Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: ”Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin”, jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut” (Jaak 2:14-).

Ajattelen, ettei Jaakob tässä turhenna uskon kautta ja ilman tekoja tulevaa pelastusta, vaan painottaa sitä, miten tämä usko eli Kristuksen asuminen ihmisessä väkisinkin näkyy myös ulospäin. Ei niin, että hän olisi täydellinen ja synnitön, mutta kuitenkin niin, että Jumalan vaikuttaa ja ohjaa häntä toteuttamaan täällä Jumalan tahtoa ja auttamaan ja rakastamaan toisia ihmisiä. On mielenkiintoista, että Jaakob ottaa tässä esimerkiksi kaksi tuttua Vanhan testamentin ihmistä, Aabrahamin ja Raahabin. Toinen oli juutalaisen kansan kantaisä ja esikuva ja toinen paheellista elämää viettänyt nainen, joka ei edes kuulunut juutalaiseen kansaan. Heidän tekonsa kuitenkin toivat esiin heidän uskonsa. Heidän elämänsä osoitti, miten usko näkyi teoissa.

Kolmas näkökulma liittyykin juuri Aabrahamiin, jota pidetään myös uskonvanhurskauden isänä. Paavali kertoo siitä Roomalaiskirjeen luvussa neljä. Hän sanoo: ”Ei Jumala sen vuoksi luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen koko maailmaa perinnöksi, että Abraham noudatti lakia, vaan siksi, että Abraham katsottiin vanhurskaaksi, kun hän uskoi”. Tähän pohjautuu myös Augsburgin tunnustuksen kohta neljä, jossa sanotaan: ”Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme” (Room 4:13-). Onko tämän sitten ristiriidassa päivän evankeliumin kanssa, jossa painotetaan niin paljon hyviä tekoja. Ei ole, sillä usko on lahja ja Jumalalle kelpaavat teot ovat seurausta uskosta.

Tunnustuksessamme on myös toinen kohta, jossa teemaa käsitellään, kohta XX, otsikolla ”Usko ja hyvät teot”. Siellä todetaan näin: ”Edelleen meikäläiset opettavat, että hyvien tekojen tekeminen on välttämätöntä. Niitä ei ole tehtävä sen takia, että luottaisimme niillä ansaitsevamme armon, vaan sen takia, että se on Jumalan tahto. Ainoastaan uskolla otetaan vastaan syntien anteeksiantamus ja armo. Ja koska uskolla otetaan vastaan Pyhä Henki, niin sydämet uudistuvat heti ja saavat uuden mielensuunnan, niin että ne voivat saada aikaan hyviä tekoja”.

Näin siellä Matteuksen evankeliumin loppupuolella oleva kuvaus on kuin yhteenveto siitä, mitä evankeliumin alussa opetettu Jumalan lahjoittama usko sai aikaan. Kristittyinä joudumme välillä kiusauksiin ja oma usko ja sen hedelmät tuntuvat olemattomilta ja kelvottomilta. Näin voi käydä myös tuomiosunnuntain sanoman äärellä. Silloin on hyvä siirtää katse toiseen tuomiopäivään, joka oli kerran Golgatalla. Siitä Luther puhuu selittäessään ensimmäisen Pietarin kirjeen jaetta (1 Piet 2:24): ”Hän eli Jeesus on henkilö, joka kantaa ruumiissaan ja itsessään kaikkien ihmisten kaikki synnit: niiden synnit, jotka ovat eläneet, niiden synnit, jotka nyt elävät ja niiden synnit, jotka vielä tänne syntyvät. Hän ei ollut tehnyt niitä syntejä, mutta hän otti ne kantaakseen, synnit, jotka me olimme tehneet, hänen harteilleen, että hän voisi sovittaa ne hänen omalla verellään”. Evankeliumissa puhutaan vanhurskaista. Se ei tarkoita synnittömästi eläneitä, vaan niitä, jotka ovat tunnustaneet syntinsä ja saaneet ne anteeksi. Siksi heidän pahoja tekojaan ei enää muistella, vain hyviä. Toisin on toisen ryhmän kanssa, heidän hyviä tekojaan ei muisteta, vain pahat.

Tässä maailmassa on vieläkin paljon apua tarvitsevia, nälkäisiä, kodittomia, janoisia, yksinäisiä, vankeja, sairaita. Jeesus toi Jumalan valtakunnan tämän todellisuuden keskelle ja sitä työtä meidän tulee jatkaa auttaen apua tarvitsevia. Siinä joudumme kohtaamaan taistelun myös sisällämme ja itsekkyyden, joka saa silmät sulkeutumaan tuon hädän edessä. Paavali kirjoitti Galatalaisille: ”Älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne… antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja… kantakaa toistenne taakkoja, niin te täytätte Kristuksen lain” (Gal 5 ja 6). Tätä taistelua päivän sanoma kannustaa meitä jatkamaan.

Tänään on tuomiosunnuntai, mutta tänään on myös pelastuksen päivä, Kristuksen kuninkuuden sunnuntaina. Hän on voittanut ne vallat, jotka ovat meitä syyttämässä ja tuomitsemassa. ”Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita”. Tätä sovituksen sanomaa te tänään vihittävät papit ja diakonit saatte lähteä kertomaan sanoin ja teoin ja armosta pelastettuina. Tänäkin aikana monet elävät pelkojen ja huolten keskellä ja taloudellisten taakkojen alla. He odottavat teitä ja meitä kaikkia tuomaan hyvää uutista, lohduttamaan ja rohkaisemaan ja auttamaan puutteessa olevia aivan konkreettisesti vaikkapa ruokakassin tai vaateavun kautta. Avatkoon Jumala silmämme näkemään, kuka minäkin päivänä on se Kristus, joka tarvitsee minun ja sinun apua ja sanoja!

Matti Salomäki