”Usko laittaa liikkeelle”

”Katso taivaalle ja laske tähdet, jos kykenet ne laskemaan. Yhtä suuri on oleva sinun jälkeläistesi määrä.” Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi.

Illat ovat hämärtyneet nopeasti ja tästä päivästä eteenpäin ne ovat kellojen siirron myötä entistä hämärämpiä. Mutta pimeässä valot näkyvät sitä kirkkaammin. Tähdet ovat olleet näkyvillä jo jonkin aikaa iltojen hämärtyessä ja aika monta kertaa olemme syksyn aikana voineet ihailla myös revontulia.

On huikeata ajatella, että noita samoja tähtiä katseli aikanaan myös Abram. Ehkä hän ei saanut unta miettiessään elämän suuntaa ja tarkoitusta tai hän oli muuten hereillä yön pimeydessä. Mutta silloin Jumala puhui hänelle ja antoi suuren lupauksen. Vanha, lapseton mies sai lupauksen suuresta jälkeläisten määrästä. Abram luotti Herran lupaukseen, vaikka ei siinä ehkä järjellä ajatellen ollut mitään tolkkua. Tämän uskon takia Herra katsoi hänet vanhurskaaksi. Näin Abramista tuli uskon esikuva kaikkien aikojen ihmisille. ”Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi”.

Tämän päivän aihe on usko ja epäusko. Mekin joudumme käymään taistelua uskon ja epäuskon kanssa. Usein järki antaa perusteita epäuskolle, mutta usko sen sijaan tarttuu Jumalan lupauksiin. Tuo usko laittaa liikkeelle ja antaa toivon toivottomuudenkin keskelle.

Kuoleman äärellä usko on äärimmäisessä koettelemuksessa. Kun emme näe, vaan täytyy jatkaa toivon ja lupausten varassa, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin usko. Tänään siunaamme käyttöön hautausmaan laajennuksen. Hautausmaalle askeleet kulkevat usein surun ja kuoleman pimeyden tunnelmissa. Näemmekö silloin pieniä valonpilkahduksia, Jumalan lupausten antamaa toivoa, joka kantaa myös tuossa pimeydessä.

Tämän päivän evankeliumi kertoo siitä, miten usko laittaa liikkeelle. Jeesus oli suuren väkijoukon ympäröimänä Pietarin kodissa. Oli vaikea päästä hänen lähelleen, kokemaan hänen kosketustaan. Mutta usko laittaa liikkeelle ja auttaa keksimään keinot.

Itselleni tulee kertomuksesta mieleen jotenkin koominenkin tunnelma näistä toimen ihmisistä: kun ei kerran oven kautta pääse kohteeseen, niin mennään sitten katon kautta. On toki muistettava, että kattorakennelmat eivät olleet Palestiinassa samanlaisia kuin täällä, ei jyrkkiä kattoja kattotuoleineen ja eristeineen, vaan tasakattoja, joissa runkorakenteiden päällä oli savea ja muuta kevyempää suojaa. Toki katon purkamisesta rapisi varmasti jotain materiaalia sisällekin, mutta reiän tekeminen kattoon ei kuitenkaan vaatinut kovin suurta työtä. Katon kautta kantajat saivat laskettua halvaantuneen Jeesuksen luokse saamaan apua. Jotenkin osaisin kuvitella pohjalaisiakin hahmoja noina kantajina, jotka eivät luovuta, ennen kuin potilas on saatu avun lähteelle. Onnellinen se ihminen, jolla on tuollaisia ystäviä kuin tällä halvaantuneella.

Tuon ajan yhteiskunnassa ei ollut hyvinvointialueita eikä palvelulupauksia. Sairaan, vammaisen ja vanhuksen turva oli toisten ihmisten laupeudessa – ja Jumalan avussa. Toki jo Vanhan testamentin säädökset kehottivat huolehtimaan avun tarvitsijoista. Neljä kantajaa toi vuodematolla halvaantunutta kohti väentungosta. Mitä ajatteli halvaantunut, kun häntä alettiin viedä yhä ylemmäs, katolle asti? Mitä hän ajatteli, kun häntä alettiin laskemaan katon kautta ihmisjoukon keskelle? Kohta hän oli Jeesuksen edessä.

Jeesus ei torju näitä tunkeilijoita. Sen sijaan hän kehuu heidän uskoaan. Hän ei erikseen mainitse halvaantuneen uskoa, vaan kehuu kaikkien uskoa. Tämä on hieno kuva siitä, miten toisten usko kantaa sekä vertauskuvallisesti että konkreettisesti silloin, kun oma usko on heikko tai se puuttuu. Jeesus ei vaadi uskoa, vaan hän lahjoittaa ja synnyttää sen. Tämä tapahtuma vahvisti ja synnytti lisää uskoa.

Halvaantuneen kantajat toivat hänet Jeesuksen eteen parannettavaksi. Mutta ennen kuin Jeesus parantaa, hän tekee vielä suurempaa ja tärkeämpää. Hän julistaa synnit anteeksi ja vapauttaa halvaantuneen vielä voimakkaammista kahleista. Kuinka hän voi tehdä näin? Sitä ihmettelivät ennen kaikkea lainopettajat. Eihän kukaan muu kuin Jumala voi julistaa syntejä anteeksi. Näin Jeesus paljastikin jälleen kerran jumaluutensa: hän oli todella Jumalan Poika, jolla oli valta antaa syntejä anteeksi. Hänellä oli valta antaa anteeksi jo ennen ristinkuolemaa, mutta nyt vielä vahvemmin, kun hän on vuodattanut verensä syntiemme sovitukseksi. Ja tätä anteeksiantamuksen sanomaa hän on lähettänyt meidätkin julistamaan.

Parantamista tarkoittava kreikan sana tarkoittaa myös pelastumista. Kun Jeesus kohtasi ihmisiä, hän sekä paransi että pelasti tai ainakin tarjosi pelastusta. Halvaantuneen kohdalla Jeesus ensin pelasti ja sitten vielä paransi. Halvaantuneelle, joka oli saanut sisäisen vapautuksen ja synnit anteeksi, hän antoi kehotuksen: ”Nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi”. Ja niin hän, joka oli laskettu katon kautta matolla Jeesuksen eteen, poistui paikalta toista kautta, ovesta, kaikkien nähden ja kaikkien ihmetellessä. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”

Meidän aikanamme korostetaan yksilöllisiä arvoja ja henkilökohtaista uskoa. Voimme tämän kertomuksen äärellä kuitenkin tarkastella uskoa yhteisenä ja yhteisöllisenä asiana. Raamatun kertomuksissa tuo yhteisöllinen näkökulma on sekä Vanhan että Uuden testamentin kertomuksissa paljon vahvemmin esillä. Siellä puhutaan koko kansan lankeemuksesta ja koko kansan kääntymisestä ja koko seurakunnan uskosta tai epäuskosta. Myös kohta lausuttava Nikean uskontunnustus 1700 vuoden takaa alkaa sanoilla: ”Me uskomme”.

Tämä korostaa seurakunnan merkitystä. Meidän ei tarvitse kulkea ja uskoa yksin. Saamme olla osa seurakuntaa, osa Kristuksen seuraajien ja häneen uskovien joukkoa. Saamme olla toisten kantamana, kun omat voimat eivät riitä ja oma usko ei riitä. Kuka tai ketkä ovat sinua kantaneet Kristuksen luokse? Ketä sinä voisit olla kantamassa tai kuljettamassa?

Tämän päivän teemaa avataan johdantosanoissa näin: ”Usko näkee Jeesuksessa Jumalan Pojan, jolla on valta tehdä Jumalan tekoja. Jeesuksen eläessä monet epäilivät häntä tai loukkaantuivat häneen, torjuivat hänen jumaluutensa ja pitivät häntä kansanvillitsijänä. Usko ja epäusko taistelevat myös jokaisen kristityn sydämessä. Siksi Jeesuksen seuraaja joutuu arvioimaan oman uskonsa perusteita”.

Roomalaiskirjeessä meille annetaan esikuvaksi tähtiä katseleva Abram. Hän on uskon esikuva, joka luotti lupaukseen, vaikka ei inhimillisesti ajatellen enää nähnyt toivoa. Abramista sanotaan kuitenkin näin: ”Näitä sanoja ei kuitenkaan ole kirjoitettu vain hänen tähtensä, vaan myös meidän vuoksemme. Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin, kun uskomme häneen, joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen. Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden”. Meidätkin Jumala on katsova vanhurskaiksi, kun luotamme Jumalan lupauksiin Aabrahamin tavoin.

Heprealaiskirjeessä kerrotaan siitä, miten usko saa liikkeelle. Esimerkkeinä ovat muun muassa Abel, Henok, Nooa ja Aabraham. Kuvaavaa on Aabrahamiin liittyvä maininta: hän lähti matkaan tietämättä minne oli saapuva (Hepr 11). Uskossa lopullinen päämäärä on toki selvä, mutta sen vaiheet selviävät vasta matkan varrella. Mutta liikkeelle täytyy lähteä.

Hyvät sanankuulijat!

Tänään juhlimme myös tämän kirkon 225-vuotisjuhlaa. Lehtimäen kirkon esitellään kuuluvan maamme kauneimpien ja rakennustaiteellisesti arvokkaimpien puukirkkojen joukkoon. Kirkon keskeisimmät osat on rakennettu 1800, mutta muilta osin sen rakentaminen venyi pitkään. Alttarirakennelma valmistui 1840 ja kirkon vihkiäisiä varten tehtiin anomus 1846 mutta lupaa ei saatu, koska kirkko oli ollut käytössä jo vuosikymmeniä. Korjauksen jälkeen kirkko vihittiin käyttöön 1848.

Kirkko on sijoitettu näkyvälle ja korkealle paikalle, 215 metriä korkealle mäelle. Meillä Lapualla 132 metriä korkeaa Simpsiötä kutsutaan vuoreksi, täällä tämä melkein kaksi kertaa korkeampi kohouma on mäki. Mutta täällä kirkko on ollut näkyvällä paikalla muistuttamassa Jumalan sanan valosta ja avarasta armosta. Tänne on noustu huolten ja ilojen kanssa, usko ja epäusko seuralaisena, jo yli 200 vuoden ajan tuomaan Jumalan eteen tarpeet ja puutteet ja näin saamme edelleen tehdä. Voimme sanoa psalmin sanoin: ”Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen”. Kiitollisina tästä pyhästä huoneesta voimme pyytää, että tämä temppeli saisi palvella seurakuntalaisia myös tulevat vuosikymmenet ja että tänne voisivat tulla niin sairaat kuin terveet, niin surevat kuin iloitsevat, niin epäilevät kuin uskossaan vahvat rohkaistumaan Jumalan sanan lupauksista ja valosta, jonka ne tuovat tämän maailman pimeyden keskelle.

Ehkä silloin voimme myös kokea psalminkirjoittajan tavoin: ”Herran käsi on meidän yllämme.
Herran käsi on voimallinen!”

Piispa Matti Salomäki