Saarna Kiirastorstaina Törnävän kirkossa

Joh. 13:1-15

”He olivat kokoontuneet aterialle”, kertoo Johannes evankeliumissaan. Tänään mekin olisimme halunneet tehdä samoin ja noudattaa Jeesuksen ja opetuslasten esimerkkiä. Kokoontua yhteen ja viettää ehtoollista. Kiirastorstain kirkot ovat perinteisesti täyttyneet. On haluttu päästä lähelle Jumalaa. Ei välttämättä montaa kertaa vuodessa, mutta kiirastorstaina kumminkin.

Tällä kertaa ehtoolliselle olisi ollut erityinen tarve. Oma ja yhteinen elämä on uhattuna. Ehtoollisenvietto yhdessä ei kuitenkaan ole nyt mahdollista. Mielessä ovat erityisesti riskiryhmään kuuluvat. Emme halua saattaa heitä vaaraan. Tästä syystä alttarilla ovat tyhjät ja myös tyhjiksi jäävät ehtoollisastiat. Ne ovat siellä yhteisen kaipauksen merkkinä. Ne muistuttavat siitä, mistä ihminen löytää turvan, kun hänen tulevaisuutensa on vaakalaudalla.

Ehtoollisen merkitys paljastuu

Monen asian syvempi merkitys paljastuu vasta sitten, kun sitä ei enää ole. Näin on ehtoollisen kohdalla. Kuinka lohduttavalta se tuntuukaan, kun pappi pitelee alttarilla leipäastiaa ja kutsuu seurakuntalaisia: ”Tulkaa, ottakaa vastaan Kristuksen ruumis. Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä.” Ehtoollinen on meille käsittämättömän suuri lahja ja ihme. Otamme sen kiitollisuudella vastaan. Se tekee Jumalan meille läsnä olevaksi. Se turvaa ihmiselämän jatkumisen tästä eteenpäin aina ikuiseen elämään asti. Muutoin sitä ei kutsuttaisi kuolemattomuuden lääkkeeksi. Se on matkaravinto, jonka tarvitsemme elämän mittaisella vaelluksella.

Toisinaan pappi esittää ehtoolliskutsun muodossa, joka on osoitettu ennen muuta uupuneille. Hän rohkaisee kaipaavia: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”

Levollekin olisi tarvetta juuri nyt. Moni tekee pitkää päivää terveydenhuollossa ja kotihoidossa. Moni yrittäjä kantaa huolta arkisesta toimeentulosta. Moni opettaja ja oppilas, äiti ja isä, ahkeroi koulutöiden kanssa. Ja moni puskee eteenpäin väsymiseen asti. Lepoa tarvitsevat kaikenlaisten kuormien uuvuttamat.

Ehtoollisen merkitystä kuvaavat sanat, jotka pappi lausuu ojentaessaan pyhitetyn leivän ja viinin ehtoollisvieraalle. ”Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu. Kristuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu.” Nämä sanat vakuuttavat sinulle ja minulle, että Jumala antaa meille synnit anteeksi, koska Kristus uhrasi itsensä meidän puolestamme. Sanat, leipä ja viini tuovat Jumalan luoksemme ja hänen armonsa ulottuvillemme.

Yhteyden ateria

Ehtoollinen on yhteyden ateria. Se liittää ehtoollista viettävät Kristuksen seuraajat Mestariinsa ja tämän kärsimykseen ja ylösnousemukseen. Tämä ilmenee useassa ehtoollisrukouksen kohdassa. Muistamme siinä Jeesusta, joka täytti Isän tahdon kaikessa ja suostui kärsimykseen ja kuolemaan. Jopa ehtoollisen asettamissanat tuovat esille hiljaisen viikon tapahtumat ja niistä petturuuden: ”Herramme Jeesus Kristus, sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän…”.

Ehtoollista viettävä seurakunta puolestaan julistaa laulamalla Jeesuksen kuolemaa ja todistaa hänen ylösnousemustaan. Juuri ennen aterialle käymistä veisaamme vielä Jumalan Karitsa-hymnin. Silloin katsomme alttarille. Siellä, leivässä ja viinissä, on läsnä Kristus. Hän, joka ottaa pois maailman synnin. Tällaiseen Kristukseen ehtoollinen meidät liittää.

Pyhien yhteys

Ehtoollinen on toisessakin merkityksessä yhteyden ateria. Se liittää ehtoolliselle kokoontuneet toisiinsa ajan ja paikan rajoituksia uhmaten. Ehtoolliselle osallistuvat myös Kristuksessa kuolleet pyhät. Tästähän on puhe myös uskontunnustuksessa. Martti Luther kuvaa pyhien yhteyttä näin: ”Ehtoollisen sakramentissa Kristus ja kaikki pyhät tulevat luoksesi kaikkine hyvyyksineen, kärsimyksineen ja armolahjoineen. He elävät, kärsivät ja kuolevat sinun kanssasi.”

Ehkäpä tästä syystä kirkon ehtoolliskaide on usein puoliympyrän muotoinen. Sen voi kuvitella jatkuvan ajan ja paikan tuolle puolelle. Ikuisuudessa jo vietetään suurta juhlaa – me olemme tältä puolen mukana, vaikka samalla vielä odotamme pääsyä Jumalan pitoihin.

Yhdessä jakaminen

Otan esille vielä yhden näkökulman. Ehtoollinen ohjaa meitä kristittyjä huolehtimaan toisista ihmisistä. Tämä oli myös Lutherin ajatus, kun hän sanoi Kristuksesta ja pyhistä: ”He elävät, kärsivät ja kuolevat sinun kanssasi.” Tämä ajatus on lohdullinen erityisesti siellä, missä tätä kiirastorstaita vietetään yksin. Vaikka emme voi astua yhteiseen ehtoollispöytään, uskomme, että Kristus ja toiset kristityt ovat kanssamme. ”He elävät, kärsivät ja kuolevat sinun kanssasi.” Et siis ole missään vaiheessa yksin. Rukouksissa toiset kristityt kannattelevat elämääsi juuri nyt ja ovat luonasi.

Tällaisella lähimmäisenrakkaudella on monta ilmenemismuotoa. Yksi niistä näkyi kiirastorstaina, kun Jeesus pesi oppilaidensa jalat. Tehtävä olisi kuulunut pöytäpalvelijalle eikä talon isännälle. Jeesus mursi aikansa käytännön. Jälleen kerran hän muistutti oppilaitaan: jos joku tahtoo olla kaikkein suurin, hänen tulee olla toisten palvelija. Kiirastorstaina kaikkivaltias Jumalan Poika luopui asemastaan, kumartui oppilaidensa edessä ja palveli loppuun asti. Sitten hän sanoi: ”Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille.”

Lähimmäisen palveleminen

Viime viikkojen aikana suomalainen elämäntapa on muuttunut. Arkinen elämä on vaikeutunut monien rajoitusten vuoksi. Se on ollut kuitenkin välttämätöntä, jotta myös kaikkein heikoimmat voisivat selviytyä. Sivistyneen yhteiskunnan mitta on siinä, kuinka se kykenee huolehtimaan heistä, joiden omat voimat ovat vähäisimmät.

Kriisin keskellä meissä suomalaisissa on herännyt auttamisen halu. Tiedotusvälineistä olemme voineet kuulla, katsoa ja lukea tästä monta oivallista esimerkkiä. Joku on luopunut taloudellisista eduistaan, naapurit pysyvät kuulolla jos apua sattuisi tarvitsemaan, järjestöt seurakunnat mukaan lukien ovat rientäneet kuntien sosiaalitoimen avuksi, ruokakassille löytyy kantaja, eläkkeellä olevia hoitajia ja lääkäreitä ilmoittautuu työhön, lapsiperheiden arkea yritetään helpottaa, puhelu eristyksessä olevalle murtaa hiljaisuuden ja yksityisyyden. Pakolaisleirien avunpyyntöön voi vastata avustusjärjestöjen kautta.

Keinoja on siis monia. Luovuudella saa paljon aikaan, kunhan on hyvää tahtoa. Kaikkeen tähän meitä rohkaisee se, mitä tapahtui kiirastorstaina. Mestari asettui oppilaidensa asemaan ja palveli heitä nöyrästi. Lisäksi hän sanoi: ”Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille.”

Ensi vuonna taas

Jos Jumala suo, vietämme ehtoollista ensi keväänä kiirastorstaina, ja monta kertaa jo ennen sitä. Elämme nyt toivossa, mutta lopulta odotuksemme päättyy ja kaipauksemme täyttyy. Tyhjät astiat otetaan jälleen käyttöön. Siihen asti pyydämme, että kaikkivaltias Jumalan varjelisi ja olisi armollinen meitä kohtaan. Tätä pyydämme, tätä rukoilemme ja lähimmäistä autamme.

Siionin kanteleen laulun 121 sanat ovat alkuaan Lutherin laatimasta rukouksesta. Rukoilemme nyt laulun sanoin: ”Herra, minä olen tyhjä asia, / uskoni on heikko, täytä voimalla. / Rakkauteni kylmä, sydän lämmitä, / käännä minut kohti lähimmäistä. (SK 121) Aamen.

© Simo Peura